Uskalla olla kiltti - Pekka Töpöhäntä

Jokaisen lapsen perusoikeuksiin tulisi kuulua  mahdollisuus saada elää hyväksyttynä juuri sellaisena kuin on, ilman erilaisuudesta johtuvaa kiusaamista.  Lastenkirjallisuuden klassikoiden keskuudessa  ehkä tunnetuin kiusaamista, erilaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä käsittelevä kirja on Pekka Töpöhäntä. 

Pekka on todellakin erilainen kuin muut Uppsalan kissat; hännätön ja maalainen mutta erityisesti myös lempeä, myönteinen ja kaunaa kantamaton. Monni ei voi sietää Pekkaa ja kiusaa häntä lukuisin eri tavoin saaden muutkin katukissat kiusaamiseen mukaan. Pekka puolestaan näyttää omalla esimerkillään, että kiltti ja hyväntahtoinen voi olla rohkea ja pitää myös muiden kiusattujen puolta.

Ilkeän Monnin vanavedessä kulkevat kaksi tyhmää kissaa; Pilli ja Pulla. Pilli ja Pulla ovat riippuvaiset toisistaan ja ilman toinen toistaan ne ovatkin todellisuudessa aikamoisia pelkureita.  Luin juuri taannoin jostain viisaan lauseen, että suurin ongelma ei ole Monni, vaan kaiken maailman Pillit ja Pullat, jotka pelkurimaisesti ja populistisesti ovat yllytettävissä mihin tahansa hirveyksiin.

Ensimmäinen Pekka Töpöhäntä -kirja julkaistiin vuonna 1939, II maailmansodan ollessa käynnissä. Pekka Töpöhäntä on ns. avainromaani, eli eläinhahmoille löytyy vastineita todellisesta elämästä. Monnin on tulkittu olevan allegoria Saksalle, Hitlerille, Mussolinille ja yleisesti  akselivalloille. Hahmoille on etsitty (ja löydetty) myös vastaavuuksia kirjailija Gösta Knutssonin lähipiiristä Uppsalan ja Tukholman yliopistolta.

Entä mitä annettavaa Pekka Töpöhännällä on nykyajan lapselle?

Muutama vuosi sitten ilmestyi neljä ihka uutta Pekka Töpöhäntä –kuvakirjaa. Hännättömän kissan uudet seikkailut perustuvat Gösta Knutssonin alkuperäisiin tarinoihin. Uusi kuvitus päivittää klassikkohahmon tähän päivään.  Rakastetun kissan tarinoissa pohditaan sadun keinoin jokaiselle lapselle tärkeää asiaa eli miten tärkeää onkaan olla toisille kiltti.  Ilkeä Monni saa jälleen pitkän nenän ja Pekka selviää hurjimmistakin seikkailuista turvallisesti takaisin oman maitokupin äärelle. Näissä uusissa kirjoissa Pekka Töpöhäntä –tarinoiden ajaton viisaus ja seikkailumieli päivittyvät kielellisestikin jälleen uusille lukijasukupolville.

Kiusaamista esiintyy jo varhaiskasvatuksessa, se vain jää usein tunnistamatta.  Alle kouluikäisten lasten vuorovaikutustaidot ovat vasta kehittymässä, eivätkä lapset vielä ole omaksuneet kiusaajan, kiusatun tai peesaajan toimintatapoja. Näiden toimintatapojen ja -mallien omaksumiseen on siis varhaiskasvatuksessa se `tuhannen taalan paikka` vaikuttaa . 

Onko sinulla vinkkejä  muista hyväksi havaituista tunnetaitoja tukevista satukirjoista?

Keskusteltavaksi lasten kanssa:

Monnin, Pillin ja Pullan sekä Pekka Töpöhännän keskinäisissä väleissä on paljon aineistoa kiusaamisen käsittelyyn. Miksiköhän se Monni ei tykännyt Pekasta, miksi Monni oli Pekalle niin ilkeä, vaikkei edes vielä tuntenut kunnolla Pekkaa..  

Erityiseksi aiheen käsittelyn kannalta Pekka Töpöhäntä -tarinat tekee Pillin ja Pullan olemassaolo. Ei riitä, että kiusaamista tarkastellaan kiusaajan ja kiusatun näkökulmasta, vaan tehdään näkyväksi myös seuraajien ja hiljaisten hyväksyjien rooli.  Entäs jos Pilli ja Pulla eivät olisi auttaneet Monnia, mitä sitten olisi tapahtunut..

MLL:n lisämateriaalia aiheesta pienet lapset ja kiusaaminen:

https://www.mll.fi/ammattilaisille/varhaiskasvattajille/kiusaaminen-paivakodissa/ 

Ladattavat materiaalit; Kiusaavatko pienet lapset -julkaisu ja Mielenlukutaitoa. Opas turvallisen päiväkotiryhmän rakentamiseen.

https://www.mll.fi/ammattilaisille/varhaiskasvattajille/kiusaaminen-paivakodissa/paivakotirauha/paivakotirauhan-aineistot/

Ladattavat materiaalit; Päiväkotirauha -lautapeli, Kaikille kaveri päiväkodissa. Materiaalia vanhempainiltaan.

Pekka Töpöhäntä – Uskalla olla kiltti. Gösta Knutssonin alkuperäisten tarinoiden mukaan. Gummerus 2015.

Kaupunkiretki - lastenrunoja

Poutapilvi ei satele

Kirjatoukka ei matele

Jo kirjaston pihalla, hän pyrähtää juoksuun.

-äkkiä kirjojen tuoksuun!

Kaupunkiretki -runokirjassa  riimitellään erilaisia kaupunkipaikkoja. Lasten kanssa kirjaa lukiessa voidaan vaikka yhdessä koittaa keksiä, että  mistäs kaikesta se kaupunki oikein koostuukaan, mitä kaupungeista löytyy tai pitää löytyä, mikä on tuttua, mikä vierasta.  Keksimisen avuksi voi aikuinen kysellä vaikka vanhempien ammateista; löytyisikö sitä kautta kaupunkiin kuuluvia paikkoja ja asioita.

Kaupunkiretkessä omat runonsa ovat rakennuksista saaneet mm. paloasema, uimahalli, ravintola, kirjasto, elokuvateatteri, pankki, posti, kirkko, päiväkoti ja sairaala…. Rakennusten lisäksi runoja on myös kaupunkirakenteeseen kuuluville yhteistiloille kuten torille, urheilukentälle ja puistoille sekä liikenteelle ja erilaisille kaupunkiin kuuluville kulkuvälineille.

Runokirjasta tekee mielenkiintoisen, että aiheessa mennään  kirjasto  ja kukkakauppa -idylliä syvemmälle  kaupunkirakenteeseen. Omat riimit löytyvät myös lapsille vähän ehkä äkkipäätä vieraammille kaupunkirakenteen asioille, kuten satamalle, kaatopaikalle, jätevedenpuhdistamolle tai viemäröinnille. 

Mitä pitkin vesi virtaa

kaikkiin meidän taloihin?

Mitä pitkin sähkö kulkee

noihin katuvaloihin?

Vesijohdot, kaapelit,

putket tarvitaan,

että kaikki kaupungissa,

saadaan toimimaan.

Niinhän tässä elämässä

monta kertaa käy:

kaikenlaista tapahtuu,

vaikkei  sitä näy.

Jukka Itkosen tuotanto käsittää yli 30 teosta; runoja ja proosaa, lapsille ja aikuisille. Onko lasten ja aikuisten runon välillä ylipäätään jyrkkää rajaa? Pitäisikö olla? Siitä on Itkonen uutterasta koettanut ottaa selvää. Kaupunkiretken huikean houkuttava kuvitus on Matti Pikkujämsän. Kustantaja Kirjapaja (2011).

Kaupunkileikki ;

Teippaa maalarinteipillä (tai washi-paperiteipillä jos sellaista on käytössä, jesari ja sähkärinteipit saattavat jättää hankalia liimajälkiä) lattian pari korttelia ja katua ja siirry sivuun seuraamaan, että miten leikki lähtee eteenpäin.  Kaupunkia voi siitä sitten vähitellen lähteä kasvattamaan lisäämällä vaikka puistoja (vihreästä huovasta leikattuja paloja lattiaan), joki (no sitä sinistä huopaa tähän sitten),  parkkipaikkoja  ja rakennuksia. Teiden varsille tarvitaan levennyskohtia bussipysäkkejä varten ja suojateitäkin on hyvä  rakentaa sinne tänne.

Lähde; cafe-veyafe.com

Rakennuksia voi  tehdä helposti  vaikka maitotölkeistä tai pahvilaatikoista maalaamalla tai päällystämällä.  Rakennusten muotoihin saa vaihtelua yhdistämällä erikorkuisia purkkeja maalarinteipillä toisiinsa.  Mistä tunnistaa sairaalan, entä paloaseman, miten POLIISI kirjoitetaan? Mikä voisi olla pankkirakennuksen tunniste? Välillä voidaan palata kaupunkiretki-kirjan äärelle tsekkaamaan, että mitähän meidän kaupungista vielä puuttuu.

Maitotölkkitaloille on olemassa  valmiita vapaasti tulostettavia pohjia  esimerkiksi  täällä.

Hetken kuluttua kaupungin ydinkeskustassa ajetaan ehkä formulakisaa, laitakaupungilla rakennetaan legoilla aitausta eläintarhalle, nukkekodin asukkaat piipahtavat kaupungissa työssä  ja ostoksilla ja viereisessä junarataverkostossa kulkevat junat pysähtyvät myös kaupunkileikin juna-asemalla. Ehkä. 

Tätä kaupunkia ei varmasti rakenneta päivässä, mutta ei se myöskään ole ikuinen. Kaupunkirakennetta täytyy ajoittain huoltaa, maalarinteippi saattaa repsahtaa ja lattiaan teipatut huovat estävät vesipesun. Viimeistään lattianvahauskoneen alta pitää kaupunki purkaa teippejä myöden.

PS: Onko hyviä vinkkejä miten ne viemärit ja vesijohdot saadaan leikkiin mukaan, kun tylsät aikuiset eivät suostu irrottamaan lattian muovimattoa..

PS2:  Keitä siellä kaupungissa sitten asuu?  Kaupunkiretken jälkeen  sopii riimitellä kaupungin kerrostalon moninaisista asukkaista Avain hukassa  -kirjan myötä. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiapalkinnolla viime vuonna palkitussa kuvakirjassa  esitellään kerrostalon erilaisia koteja ja moninaisia asukkaita samalla kun etsitään kadonnutta kotiavainta. Kuvituksessa on  (Kaupunkiretken tavoin)  paljon yksityiskohtia ja tutkittavaa, eli dokumenttikamera päälle jos sellainen on käytettävissä.

Kaupunkiretkellä ovat käyneet myös mm. Luettua elämää, Lastenkirjapino, Värikäs päivä, Lastenkirjahylly sekä Sininen keskitie

Kirjojen kansikuvat; Kirjapaja ja Kustantamo S&S

Voiko joulukirjaa lukea muulloin kuin jouluna?

.. ja voisiko joskus olla parempikin lukea joulukirja vasta joulun jälkeen tai vaihtoehtoisesti oikein hyvissä ajoin ennen joulua. Tälläistä pohdin, kun yhdessä työlasten kanssa luimme  tämän joulun uutuuskirjan Heinähattu, Vilttitossu ja jouluvintiö.

Kirjan esittelytekstissä kerrotaan, että; Jouluun on viikko aikaa, ja Vilttitossu pelkää, että ei saa tarpeeksi joululahjoja. Hän näkee kadulla Joulun lapsi -keräyksen vähävaraisten lasten hyväksi ja saa mielestään loistavan idean. Hän pukeutuu roskiksesta löytämäänsä palttooseen ja kirjoittaa kerjäyskylttiin "Antaka köyhäle lapsele lahjoja." Vilttitossun yritys ei kuitenkaan tuota tulosta ja seuraavaksi hän esiintyy katulaulajana tiernapojan roolissa -- yhtä huonolla menestyksellä. Kotona kilttiä ja ahkeraa Heinähattua kehutaan joulun lapseksi, mutta mitä ihmettä Vilttitossun pitäisi tehdä saavuttaakseen saman?

Okei, kirjan teema on tuttu monista uusista jouluun sijoittuvista lastenkirjoista eli joulupukki, lahjat, urkkivat tontut ja kilttinä oleminen. Kirjassa on selkeästi rakennettuna opetus siitä, että toisesta välittäminen on tärkeää.  Minua jäi vaan vähän mietityttämään, että  meneekö tämä hienovarainen viesti perille, kun kirjaa luetaan tonttuhuuruisessa ja lahjojen odotuksen täyttämässä joulukuussa. Useimmat lasten kanssa työskentelevät aikuisethan tietävät varsin hyvin, että joulunalusajan  suurin keskustelunaihe on lahjat; mitä ja kuinka paljon kukin haluaa ja uskoo saavansa.

Tuntuu, että nyt aika monessa uutuuskirjassa on pyritty  viestittämään lapsille, että kiltteys ei ole se asia, joka on lahjojen saamisen edellytys.  Joululahjoja  ei tarvitse `ansaita` vaan niitä kuuluu kaikkien saada, myös ”tuhmien”  lasten.

On ihan hyvä juttu, että viimeinkin on lastenkulttuurissa alettu kyseenalaistamaan lapsille vuosikymmenien ajan markkinoitua mallia siitä, että hyvä käytös ja hyvät teot palkitaan tavaralla ja että lahjojen määrä mittaa siinä onnistumista. Sillä laillahan juttu ei nykypäivänä toimi (jos koskaan ennenkään on toiminut).

Tulemmeko kuitenkin samalla opettaneeksi lapsillemme, että suunnattoman suuri lahjakasa ja toteutuneet toiveet ovat jokaisen lapsen perusoikeuksia. Hmm, saisiko ensi vuoden joulusesonkiin pari ei-marginaaliin sijoittuvaa lastenkirjaa, joissa vähemmän olisi enemmän ja jossa koko tavaroiden saamisen perusajatusta tuuletettaisiin.

Minua jäi myös jotenkin vähän kukkahattutätimäisesti ärsyttämään, että kirjan aikuiset antoivat köyhäksi lapseksi naamioituneelle Vilttitossulle talouden vanhoja tavaroita eli  jotain mitä itse ei enää tarvita tai haluta. Onko tämä kovinkaan moderni kuva sosiaalisesta omatunnosta, saatikka hyväntekeväisyydestä? Jos oli tarkoitus suhtautua kriittisesti juuri  tämänkaltaiseen ajattelutapaan, niin sitten viesti oli minusta liian hienovaraisesti ilmaistu, että olisi ollut tajuttavissa.

Kirjan nimessä Vilttitossua kutsutaan jouluvintiöksi. Minusta  vintiö on liian kiltti nimitys Vilttitossulle, kutsuisin itse häntä vähintään jouluriiviöksi.

Mitä lukemisen jälkeen:

Parhaimmillaan kirja voisi toimia keskustelun herättäjänä ryhmässä.  Miten voisimme tuottaa hyvää mieltä toisille ja saada sitä myös itsellemme. Miten me voisimme auttaa / muistaa / tehdä hyvää jollekulle? Voisimmeko me ryhmänä käydä vaikka laulamassa joululauluja vanhainkodissa tai askarrella koristeita jotakuta ilahduttamaan. Tai sitten jos ei kerta kaikkiaan mitään muuta ilahduttamisen tapaa keksitä,  niin voisiko sitten (kirjan antaman mallin mukaan) vaikka lahjoittaa jotain päiväkodissa tarpeetonta tai liiallista tavaraa eteenpäin. Pehmoleluja kenties? Niitä taitaa olla liikaa tai ainakin riittävästi Suomen jokaisessa päiväkotiryhmässä, eikö?

Koska:

Kirja on ilmiselvästi tarkoitettu joulunajan lukemistoksi, mutta voisi toimia paremmin siis vaikka hyvissä ajoin ennen joulua luettavaksi. Tai ihan heti joulun jälkeen, kun lahjat ja lahjojen saaminen on vielä tuoreessa muistissa.

Kirja on ilmestynyt myös äänikirjana, pituus 1 h 13 minuuttia. 

Jouluvintiöstä ovat kirjoittaneet myös mm. Kieltenope Rita, Jonna Kirpakaapin avaimessa, Luetaanko tämä -blogin Kia ja lastenkulttuuriblogi Pienten taikapiiri. 

Heinähattu Vilttitossu ja jouluvintiö

Teksti; Sinikka ja Tiina Nopola

Kuvitus; Salla Savolainen

Tammi 2017

Maukan ja Väykän hyvä päivä

Timo Parvelan Maukka ja Väykkä -kirjoja on ilmestynyt jo vaikka miten monta eikä tässä maassa taida olla montaakaan päiväkodin nukkaria, jossa Maukkaa ja Väykkää  ei olisi jossain kohdin luettu tai kuunneltu.

Maukka on siis kissa ja Väykkä on koira. Kissan ja koiran yhteiselämässä sattumia ja tapahtumia riittää, eikä aina vähiten siksi, että Maukalla on rajaton luotto omiin kykyihinsä, mutta äärimmäisen vähän kärsivällisyyttä. Kaikessa itseriittoisuudessaan ja kärsimättömyydessään se on kuitenkin aina yhtä hurmaava kumppani. Väykkä puolestaan on onnellisimmillaan silloin kun asiat sujuvat entiseen tapaan ja elämä pyörii rauhallisesti taivaansinisen talon pihapiirissä. Ystävykset tuntevat toisensa perinjuurin ja siksi ehkä täydentävätkin toisiaan parhaalla mahdollisella tavalla. Maailma on avara ja erilaiset eläimet erilaisine luonteineen mahtuvat hyvin samaan kylään asumaan.

Maukan ja Väykän hyvä päivä on viime heinäkuussa (2017) ilmestynyt, toistaiseksi, viimeisin kirja ystävyksistä.  Kirja on rakenteeltaan yhden päivän pituinen, kellonajoilla jaksotettu kertomus. Maukan ja Väykän hyvä päivä on todellinen hyvän mielen kirja.

Kaveruksiin tutustumisen voi minusta aloittaa mistä tahansa kirjasta, oikeastaan selkeän poikkeuksen sarjassa tekee Maukka ja Väykkä ja Karhu Murhinen -kirja, jossa on muista kirjoista poiketen vähän vakavampi pohjasävy. Kirja kertoo kauniisti vanhenemisesta, luopumisesta ja kuolemastakin.

Maukka, Väykkä ja mieletön lumipallo puolestaan on parhaimmillaan loppuvuoden lukemistona, talvea odotellessa tai joulun odotuksen kalenterikirjana.

Maukka ja Väykkä kirjoissa virkkeet ovat lyhyitä ja ytimekkäitä ja lukeminen sujuvaa. Kieli on kuitenkin riittävän rikasta ja maukasta tarjoamaan lukuoivalluksia ja -iloa myös aikuiselle. Virpi Talvitien kuvitukset ovat kirjoille iso, iso lisäplussa.

Kenelle;

Kirjat ovat kenelle tahansa varhaiskasvatusikäiselle kuulijalle soveltuvaa kuunneltavaa. Tarinoiden opetuksia ei ilmeisen korostuneesti alleviivata, mutta silti kaikissa tarinoissa on mukana aimo annos inhimillisyyttä, suvaitsevuutta  ja ystävyyttä. Maukan ja Väykän hyvä päivä sopii rakenteensa puolesta hyvin eskareille kellon opettelun aikoihin luettavaksi. Tarinasta voisi vaikka rakentaa kuvakertomuksen aikajanana tai kellon muotoon.

PIKI - Minäkin haluan mukaan!

Minäkin haluan mukaan! Piki oli innoissaan. Se oli menossa ensi kertaa metsään, jonne muut lapset olivat rakentaneet majan. Piki oli pukeutunut Salamasankarin asuun. Salamasankari oli kaikkein nopein ja rohkein.

Mutta miten kävikään? Uudet kaverit eivät ottaneetkaan Pikiä mukaan, vaan läimäyttivät oven kiinni sen nenän edessä.

PIKI on tarina ryhmässä tapahtuvasta kiusaamisesta, itsetunnon vahvistamisesta, tunteista ja ystävyydestä.

Kuvakirja on juuri sopivan pitkä yhdellä kerralla luettavaksi lepohetkellä. Ihan vain aikuisen ääneen lukemana kirja ei tule kuitenkaan hyödynnetyksi parhaalla mahdollisella tavalla.  Kirja on erityisesti suunniteltu keskustelevaan lukemiseen. Tarinan joka aukeamalta on yhtään ponnistelematta poimittavissa kysymyksiä ja pohdintaa lasten kanssa.

Itse ehkä päätyisin (toistekin) lukemaan kirjan ensin kokonaisuudessaan vaikkapa lepohetkellä  ja sitten myöhemmin palaamaan kirjaan pienryhmässä keskustellen ja toimien.

Kuvakirjaan liittyen on ilmestynyt myös opaskirja Mun ja sun juttu! Lasten sosiaalisten taitojen vahvistaminen kiusaamisen ehkäisyssä  

Yhdessä kuvakirjan kanssa opas muodostaa toiminnallisen kokonaisuuden yhteisöllisen ryhmäkasvatuksen tueksi ja avuksi. Opas sisältää toiminnallisia, draamallisia, kuvallisia ja musiikkiin pohjautuvia harjoituksia, kuvallisia tehtäviä ja leikkejä. Eri ikärymille sopivat harjoitukset on kirjassa merkitty eri värein.

Itsellä jäi oppaasta erityisesti mieleen kiukun, harmituksen ja pahan olon tunnistamisen, näyttämisen ja purkamisen opettelu toiminnan kautta. Lapsen kanssa voi harjoitella kiukun tunteen tunnistamista ja purkua vaikkapa sanomalehteä repimällä.  Tai entäpä kiukkumusiikkia soittamalla? Meillä kun monasti edellytetään lapsilta soittimien kanssa melkoista itsehillintää ja keskitytään musiikki-ilmaisussa kauniisiin ja kivoihin asioihin ja tunteisiin.  

Yhdessä kuvakirja ja opas ovat osa PIKI-toimintamallia, joka perustuu ajatukseen siitä, että pienten lasten kiusaamisessa on kyse puutteista vuorovaikutus- ja itsesäätelytaidoissa. Nämä ovat opittavissa olevia taitoja. Toimintamallilla on omat verkkosivut osoitteessa

 http://www.pikitoimintamalli.fi/

Onneksi on Iso, jolla on lämmin syli. Ison rauhoittavat sanat lohduttavat murheellista pikkuolentoa. Yhdessä Ison kanssa Piki miettii, miten päästä leikkeihin mukaan ja millainen on hyvä kaveri. Pikikin löytää lopulta oman ystävän, Lumin.

Kansikuvat; Kustantaja Lasten Keskus.
PIKI -kirjoista on kirjoitettu myös mm. Taikasaappaissa, Sinisellä keskitiellä, Värikkäässä päivässä  sekä Luetaako tämä -blogissa