Kaupunkiretki - lastenrunoja

Poutapilvi ei satele

Kirjatoukka ei matele

Jo kirjaston pihalla, hän pyrähtää juoksuun.

-äkkiä kirjojen tuoksuun!

Kaupunkiretki -runokirjassa  riimitellään erilaisia kaupunkipaikkoja. Lasten kanssa kirjaa lukiessa voidaan vaikka yhdessä koittaa keksiä, että  mistäs kaikesta se kaupunki oikein koostuukaan, mitä kaupungeista löytyy tai pitää löytyä, mikä on tuttua, mikä vierasta.  Keksimisen avuksi voi aikuinen kysellä vaikka vanhempien ammateista; löytyisikö sitä kautta kaupunkiin kuuluvia paikkoja ja asioita.

Kaupunkiretkessä omat runonsa ovat rakennuksista saaneet mm. paloasema, uimahalli, ravintola, kirjasto, elokuvateatteri, pankki, posti, kirkko, päiväkoti ja sairaala…. Rakennusten lisäksi runoja on myös kaupunkirakenteeseen kuuluville yhteistiloille kuten torille, urheilukentälle ja puistoille sekä liikenteelle ja erilaisille kaupunkiin kuuluville kulkuvälineille.

Runokirjasta tekee mielenkiintoisen, että aiheessa mennään  kirjasto  ja kukkakauppa -idylliä syvemmälle  kaupunkirakenteeseen. Omat riimit löytyvät myös lapsille vähän ehkä äkkipäätä vieraammille kaupunkirakenteen asioille, kuten satamalle, kaatopaikalle, jätevedenpuhdistamolle tai viemäröinnille. 

Mitä pitkin vesi virtaa

kaikkiin meidän taloihin?

Mitä pitkin sähkö kulkee

noihin katuvaloihin?

Vesijohdot, kaapelit,

putket tarvitaan,

että kaikki kaupungissa,

saadaan toimimaan.

Niinhän tässä elämässä

monta kertaa käy:

kaikenlaista tapahtuu,

vaikkei  sitä näy.

Jukka Itkosen tuotanto käsittää yli 30 teosta; runoja ja proosaa, lapsille ja aikuisille. Onko lasten ja aikuisten runon välillä ylipäätään jyrkkää rajaa? Pitäisikö olla? Siitä on Itkonen uutterasta koettanut ottaa selvää. Kaupunkiretken huikean houkuttava kuvitus on Matti Pikkujämsän. Kustantaja Kirjapaja (2011).

Kaupunkileikki ;

Teippaa maalarinteipillä (tai washi-paperiteipillä jos sellaista on käytössä, jesari ja sähkärinteipit saattavat jättää hankalia liimajälkiä) lattian pari korttelia ja katua ja siirry sivuun seuraamaan, että miten leikki lähtee eteenpäin.  Kaupunkia voi siitä sitten vähitellen lähteä kasvattamaan lisäämällä vaikka puistoja (vihreästä huovasta leikattuja paloja lattiaan), joki (no sitä sinistä huopaa tähän sitten),  parkkipaikkoja  ja rakennuksia. Teiden varsille tarvitaan levennyskohtia bussipysäkkejä varten ja suojateitäkin on hyvä  rakentaa sinne tänne.

Lähde; cafe-veyafe.com

Rakennuksia voi  tehdä helposti  vaikka maitotölkeistä tai pahvilaatikoista maalaamalla tai päällystämällä.  Rakennusten muotoihin saa vaihtelua yhdistämällä erikorkuisia purkkeja maalarinteipillä toisiinsa.  Mistä tunnistaa sairaalan, entä paloaseman, miten POLIISI kirjoitetaan? Mikä voisi olla pankkirakennuksen tunniste? Välillä voidaan palata kaupunkiretki-kirjan äärelle tsekkaamaan, että mitähän meidän kaupungista vielä puuttuu.

Maitotölkkitaloille on olemassa  valmiita vapaasti tulostettavia pohjia  esimerkiksi  täällä.

Hetken kuluttua kaupungin ydinkeskustassa ajetaan ehkä formulakisaa, laitakaupungilla rakennetaan legoilla aitausta eläintarhalle, nukkekodin asukkaat piipahtavat kaupungissa työssä  ja ostoksilla ja viereisessä junarataverkostossa kulkevat junat pysähtyvät myös kaupunkileikin juna-asemalla. Ehkä. 

Tätä kaupunkia ei varmasti rakenneta päivässä, mutta ei se myöskään ole ikuinen. Kaupunkirakennetta täytyy ajoittain huoltaa, maalarinteippi saattaa repsahtaa ja lattiaan teipatut huovat estävät vesipesun. Viimeistään lattianvahauskoneen alta pitää kaupunki purkaa teippejä myöden.

PS: Onko hyviä vinkkejä miten ne viemärit ja vesijohdot saadaan leikkiin mukaan, kun tylsät aikuiset eivät suostu irrottamaan lattian muovimattoa..

PS2:  Keitä siellä kaupungissa sitten asuu?  Kaupunkiretken jälkeen  sopii riimitellä kaupungin kerrostalon moninaisista asukkaista Avain hukassa  -kirjan myötä. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiapalkinnolla viime vuonna palkitussa kuvakirjassa  esitellään kerrostalon erilaisia koteja ja moninaisia asukkaita samalla kun etsitään kadonnutta kotiavainta. Kuvituksessa on  (Kaupunkiretken tavoin)  paljon yksityiskohtia ja tutkittavaa, eli dokumenttikamera päälle jos sellainen on käytettävissä.

Kaupunkiretkellä ovat käyneet myös mm. Luettua elämää, Lastenkirjapino, Värikäs päivä, Lastenkirjahylly sekä Sininen keskitie

Kirjojen kansikuvat; Kirjapaja ja Kustantamo S&S

Satu sadusta joka oli satua

Tapahtuu eräänä aamuna kuninkaanlinnassa: Kuningas juo kahvikupista pikkiriikkisen kulauksen. Prinsessa hörppää kaakaonsa yhdellä kulauksella ja jää odottamaan, että palvelija voitelisi hänelle marmeladileivän. Mutta mitään ei tapahdu, satu on jäänyt kesken. Kirjailijan luovuus on ehtynyt . Hahmot ovat neuvottomia, eikä kukaan hahmoista tiedä miten tarinan kuuluisi jatkua.  Kuninkaallinen perhe päättää lähteä etsimään kirjailijaa jotta sadulle saataisiin satujen onnellinen loppu. Alkaa seikkailu, jossa satuhahmot ottavat ohjat omiin käsiinsä ja löytävät matkalla lisää eksyneitä tai tarinoista pois heitettyjä satuhahmoja.

”..Ja he elävät onnellisina elämänsä loppuun asti. Sehän olisi kiva satu! –Sekin satu on jo kirjoitettu, kirjailija sanoi. -Se tuntuikin jotenkin tutulta, vanha mies sanoi. Kun kerran olet kirjailija, on minun kai turha kertoa, mitä sinun pitäisi kirjoittaa. Pääasia on, että muutama ihminen tulee sadussa onnelliseksi, kaikki kun eivät voi olla onnellisia edes sadussa.~~ Nyt kirjailija tiesi, millainen sadusta tulisi, hän kirjoittaisi sadun, jossa kaikki löytävät onnen.”

Saksassa suuressa suosiossa olevan suomalaissyntyisen Marja-Leena Lembcken ensimmäinen suomennettu lastenromaani on erikoinen tutkimusmatka sadun syntyyn. Miikä sadussa siis lopulta on satua ja mikä on totta? Kirja on puolustuspuhe saduille ja satujen kertomiselle. Tarinassa on vanhanaikaisten satujen henkeä, uudella twistillä. Tarinan sisään onkin kirjoitettu monia viittauksia klassikkosatuihin.

Kenelle; 

Luettu 3-5 -vuotiaille lepohetken kirjana. Lukeminen taisi jakautua neljälle eri päivälle. Mieluummin olisin lukenut tätä hiukkasen vanhemmille, ehkä eskareille. Olisi varmaan sopivan hassunkurinen  luettavaksi ääneen myös alkuopetuksessa.

Missä ja miten: 

Aikuiselle kirja on kivaa vaihtelua lukemiseen. Tarina on jännä yhdistelmä  tuoreutta ja perinteisen sadun elementtejä. Erityisesti nukkarissa luettavaksi kirja on paikoin sen verran jännä ja erikoinen,  siis erikoisella tavalla jännittävä, että aikuisen ei parane lukea tätä ns. automaattiohjauksella, vaan tapahtumien tunnelmaa voi olla  tarpeen säädellä lukemisen intensiteetillä (niinkuin toki muulloinkin). Tunnustan, että joissain kohdin itse loivensin vähän tarinaa.

Miten satu voisi jatkua: 

Satu sadusta joka oli  satua on parasta mahdollista alkuinnostuksen lähdettä erilaisiin draamaleikkeihin.  Eikun vaan kasa roolivaatteita esille ja antamaan leikkimällä sadulle uusia muotoja.  Yksi leikkijä voisi vaikka aina vuorollaan olla `kirjailija`  joka saduttaa muita leikkijöitä. Sitten vaan jännittämään, että  onko prinsessan vuoro pelastaa lohikäärme ilkeän prinssin kynsistä ja mihin muihin uusiin muotoihin perinteisistä aineksista lähtevä satu muuntuukaan lasten käsissä.

Kirjasta on kirjoitettu myös ainakin Lastenkirjahylly -blogissa.

Marjaleena Lembcke: Satu sadusta joka oli satua. Kuvittanut Sybille Hein. Suomentanut Jenni Savikko. 115 sivua. Lasten Keskus 2011.

Metsän pieni kansa - puunhaltijoiden opintoretki

Avasin suurin odotuksin Marjatta Levannon ja Julia Vuoren viime syksynä ilmestyneen `Metsän pieni kansa – puunhaltijoiden opintoretki` -kirjan. Odotin tarinakirjaa suomalaisesta luonnosta ja siellä liikkuvista ikiaikaisista kulkijoista kuten haltijoista, tontuista ja peikoista. Ennen kaikkea kuvittelin kohderyhmänä olevan pienet lapset.

Vaan jo nopealla tutustumisella kävi ilmeiseksi että kirja on tätä mutta paljon, paljon muutakin. Sitä on hankala luokitella selkeästi oikein mihinkään yksittäiseen laatikkoon. Onko se taidekirja, satukirja, tarukirja, luontokirja, perinnekirja, kansanperinnekirja? Aikuiselle vai lapselle vai aikuiselle ja lapselle?  Yksin luettavaksi vai yhteiseksi lukukokemukseksi?

Ehkä ennen kaikkea Metsän pieni kansa on seikkailu- ja taidekirja. Siinä seurataan metsänväen elämää Suomen taiteesta tutuissa kuva-aineissa. Vedenhaltijat, tuulen henget, maahiset, hiisit, menninkäiset ja peikot tutustuttavat lukijan myös myyttisiin tarinoihin ja uskomuksiin. Oppaana metsän pienelle kansalle on Väinämöinen. Ihan pienelle lapselle en kirjaa vielä lähtisi lukemaan, vaan ehkä vasta eskari- tai  kouluikäiselle. Silloinkin  yhdessä lukien, keskustellen, pysähdellen. Kirja on varmasti parhaimmillaan aikuisen ja lapsen yhteinen tutustumismatka Suomen metsissä, vesissä ja tuntureilla vilistäviin monenlaisiin kulkijoihin ja heistä kerrottaviin ikiaikaisiin tarinoihin sekä rikkaaseen suomalaiseen kuvataiteeseen.

Kirjassa kolme pientä puunhaltijaa tutustuu muinaisiin tarinoihin henkiolennoista suomalaisten taiteilijoiden luomissa maisemissa. Puunhaltijat kulkevat kirjassa välillä piilossa ja välillä pääosassa, mutta aina yhtä uteliaina. Teksti on Marjatta Levannon ja kuvitus eläinaiheisista sarjakuvista tutun Julia Vuoren käsialaa. 

Lapsille tehdyt taidekirjat on lastenkirjallisuutta, joka ei välttämättä sellaisenaan aukea kaikille, eikä tarvitsekaan. Metsän pieni kansa ei päästä lukijaansa (vai pitäisikö sanoa kokijaansa) helpolla. Kun kirjan maailmaan lähtee lapsen kanssa lukien tutustumaan on varmaan syytä varautua luetun käsittelemiseen keskustelujen ja kysymysten muodossa.  Kirjassa käsitellään kauniisti myös kuolemaa ja vainajien luontoyhteyttä meidän maailmaamme. Metsän pieni kansa toimii siis isosti myös tunnekasvatuksen opastajana. Samasta aineistosta löytyy myös selkokielinen rinnakkaisteos niille, joille kirjoitetun kielen on hyvä olla vaivattomasti ja iloa tuottavasti omaksuttavissa. Kirja kuiskii myös kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita se tarjoaa sukupolvia yhdistävänä kokemuksena.

 Tutustumista pohjoisen ihmisen myyttisiin uskomuksiin ja muinaisiin metsäkokemuksiin voi syventää `Metsän tarina` kirjalla. Metsän tarina on saman nimiseen luontoelokuvaan perustuva elämyksellinen luontokirja vanhan metsän elämästä ja lukuisista asukkaista.  Kirjassa esiintyvät palvotut karhut, ilvekset ja hirvet, mystiset pöllöt ja käärmeet, salaperäiset muurahaiset ja sammakot sekä muinaiset sielulinnut. Myös metsän pieneliöt eli sienet, kivet ja kasvit sekä satoja vuosia vanhat puut ovat keskeisessä roolissa.

Kenelle: 

Eskari-ikäisten kanssa yhdessä keskustellen ja pohtien. Ei nukkarikirjaksi, ei myöskään mielestäni koko ryhmälle vaan kaksistaan lapsen kanssa lukien.

Vinkkinä muuten alakoulun opettajille , että huh minkälaisia mahdollisuuksia tämä kirja avaisikaan kuvaamataidon opetukseen sekä vaikka ilmiöopetuksen inspiraationa oppiaineita yhdistämään. Kuvista, biologiaa, äidinkieltä ja kirjallisuutta, historiaakin suloisesti sekaisin koululaisen mielikuvitusta, luovuutta  ja uteliaisuutta herättelevässä kokonaisuudessa.

Maataide:

Metsän pieni kansa jos mikä innostaa tekemään maataidetta. Aiheena voi olla vaikka oma tulkinta tunnetusta taulusta, tai jokin muoto  tai värileikki, voimaeläin, oma alkukirjain, ryhmän nimi luonnonmateriaaleista  tehdyistä kirjaimista.. Aloituskuvassa ulkona tehtynä kirjaimia jotka valokuvasimme ja rakentelimme sanoja.