Voiko joulukirjaa lukea muulloin kuin jouluna?

.. ja voisiko joskus olla parempikin lukea joulukirja vasta joulun jälkeen tai vaihtoehtoisesti oikein hyvissä ajoin ennen joulua. Tälläistä pohdin, kun yhdessä työlasten kanssa luimme  tämän joulun uutuuskirjan Heinähattu, Vilttitossu ja jouluvintiö.

Kirjan esittelytekstissä kerrotaan, että; Jouluun on viikko aikaa, ja Vilttitossu pelkää, että ei saa tarpeeksi joululahjoja. Hän näkee kadulla Joulun lapsi -keräyksen vähävaraisten lasten hyväksi ja saa mielestään loistavan idean. Hän pukeutuu roskiksesta löytämäänsä palttooseen ja kirjoittaa kerjäyskylttiin "Antaka köyhäle lapsele lahjoja." Vilttitossun yritys ei kuitenkaan tuota tulosta ja seuraavaksi hän esiintyy katulaulajana tiernapojan roolissa -- yhtä huonolla menestyksellä. Kotona kilttiä ja ahkeraa Heinähattua kehutaan joulun lapseksi, mutta mitä ihmettä Vilttitossun pitäisi tehdä saavuttaakseen saman?

Okei, kirjan teema on tuttu monista uusista jouluun sijoittuvista lastenkirjoista eli joulupukki, lahjat, urkkivat tontut ja kilttinä oleminen. Kirjassa on selkeästi rakennettuna opetus siitä, että toisesta välittäminen on tärkeää.  Minua jäi vaan vähän mietityttämään, että  meneekö tämä hienovarainen viesti perille, kun kirjaa luetaan tonttuhuuruisessa ja lahjojen odotuksen täyttämässä joulukuussa. Useimmat lasten kanssa työskentelevät aikuisethan tietävät varsin hyvin, että joulunalusajan  suurin keskustelunaihe on lahjat; mitä ja kuinka paljon kukin haluaa ja uskoo saavansa.

Tuntuu, että nyt aika monessa uutuuskirjassa on pyritty  viestittämään lapsille, että kiltteys ei ole se asia, joka on lahjojen saamisen edellytys.  Joululahjoja  ei tarvitse `ansaita` vaan niitä kuuluu kaikkien saada, myös ”tuhmien”  lasten.

On ihan hyvä juttu, että viimeinkin on lastenkulttuurissa alettu kyseenalaistamaan lapsille vuosikymmenien ajan markkinoitua mallia siitä, että hyvä käytös ja hyvät teot palkitaan tavaralla ja että lahjojen määrä mittaa siinä onnistumista. Sillä laillahan juttu ei nykypäivänä toimi (jos koskaan ennenkään on toiminut).

Tulemmeko kuitenkin samalla opettaneeksi lapsillemme, että suunnattoman suuri lahjakasa ja toteutuneet toiveet ovat jokaisen lapsen perusoikeuksia. Hmm, saisiko ensi vuoden joulusesonkiin pari ei-marginaaliin sijoittuvaa lastenkirjaa, joissa vähemmän olisi enemmän ja jossa koko tavaroiden saamisen perusajatusta tuuletettaisiin.

Minua jäi myös jotenkin vähän kukkahattutätimäisesti ärsyttämään, että kirjan aikuiset antoivat köyhäksi lapseksi naamioituneelle Vilttitossulle talouden vanhoja tavaroita eli  jotain mitä itse ei enää tarvita tai haluta. Onko tämä kovinkaan moderni kuva sosiaalisesta omatunnosta, saatikka hyväntekeväisyydestä? Jos oli tarkoitus suhtautua kriittisesti juuri  tämänkaltaiseen ajattelutapaan, niin sitten viesti oli minusta liian hienovaraisesti ilmaistu, että olisi ollut tajuttavissa.

Kirjan nimessä Vilttitossua kutsutaan jouluvintiöksi. Minusta  vintiö on liian kiltti nimitys Vilttitossulle, kutsuisin itse häntä vähintään jouluriiviöksi.

Mitä lukemisen jälkeen:

Parhaimmillaan kirja voisi toimia keskustelun herättäjänä ryhmässä.  Miten voisimme tuottaa hyvää mieltä toisille ja saada sitä myös itsellemme. Miten me voisimme auttaa / muistaa / tehdä hyvää jollekulle? Voisimmeko me ryhmänä käydä vaikka laulamassa joululauluja vanhainkodissa tai askarrella koristeita jotakuta ilahduttamaan. Tai sitten jos ei kerta kaikkiaan mitään muuta ilahduttamisen tapaa keksitä,  niin voisiko sitten (kirjan antaman mallin mukaan) vaikka lahjoittaa jotain päiväkodissa tarpeetonta tai liiallista tavaraa eteenpäin. Pehmoleluja kenties? Niitä taitaa olla liikaa tai ainakin riittävästi Suomen jokaisessa päiväkotiryhmässä, eikö?

Koska:

Kirja on ilmiselvästi tarkoitettu joulunajan lukemistoksi, mutta voisi toimia paremmin siis vaikka hyvissä ajoin ennen joulua luettavaksi. Tai ihan heti joulun jälkeen, kun lahjat ja lahjojen saaminen on vielä tuoreessa muistissa.

Kirja on ilmestynyt myös äänikirjana, pituus 1 h 13 minuuttia. 

Jouluvintiöstä ovat kirjoittaneet myös mm. Kieltenope Rita, Jonna Kirpakaapin avaimessa, Luetaanko tämä -blogin Kia ja lastenkulttuuriblogi Pienten taikapiiri. 

Heinähattu Vilttitossu ja jouluvintiö

Teksti; Sinikka ja Tiina Nopola

Kuvitus; Salla Savolainen

Tammi 2017

Maukan ja Väykän hyvä päivä

Timo Parvelan Maukka ja Väykkä -kirjoja on ilmestynyt jo vaikka miten monta eikä tässä maassa taida olla montaakaan päiväkodin nukkaria, jossa Maukkaa ja Väykkää  ei olisi jossain kohdin luettu tai kuunneltu.

Maukka on siis kissa ja Väykkä on koira. Kissan ja koiran yhteiselämässä sattumia ja tapahtumia riittää, eikä aina vähiten siksi, että Maukalla on rajaton luotto omiin kykyihinsä, mutta äärimmäisen vähän kärsivällisyyttä. Kaikessa itseriittoisuudessaan ja kärsimättömyydessään se on kuitenkin aina yhtä hurmaava kumppani. Väykkä puolestaan on onnellisimmillaan silloin kun asiat sujuvat entiseen tapaan ja elämä pyörii rauhallisesti taivaansinisen talon pihapiirissä. Ystävykset tuntevat toisensa perinjuurin ja siksi ehkä täydentävätkin toisiaan parhaalla mahdollisella tavalla. Maailma on avara ja erilaiset eläimet erilaisine luonteineen mahtuvat hyvin samaan kylään asumaan.

Maukan ja Väykän hyvä päivä on viime heinäkuussa (2017) ilmestynyt, toistaiseksi, viimeisin kirja ystävyksistä.  Kirja on rakenteeltaan yhden päivän pituinen, kellonajoilla jaksotettu kertomus. Maukan ja Väykän hyvä päivä on todellinen hyvän mielen kirja.

Kaveruksiin tutustumisen voi minusta aloittaa mistä tahansa kirjasta, oikeastaan selkeän poikkeuksen sarjassa tekee Maukka ja Väykkä ja Karhu Murhinen -kirja, jossa on muista kirjoista poiketen vähän vakavampi pohjasävy. Kirja kertoo kauniisti vanhenemisesta, luopumisesta ja kuolemastakin.

Maukka, Väykkä ja mieletön lumipallo puolestaan on parhaimmillaan loppuvuoden lukemistona, talvea odotellessa tai joulun odotuksen kalenterikirjana.

Maukka ja Väykkä kirjoissa virkkeet ovat lyhyitä ja ytimekkäitä ja lukeminen sujuvaa. Kieli on kuitenkin riittävän rikasta ja maukasta tarjoamaan lukuoivalluksia ja -iloa myös aikuiselle. Virpi Talvitien kuvitukset ovat kirjoille iso, iso lisäplussa.

Kenelle;

Kirjat ovat kenelle tahansa varhaiskasvatusikäiselle kuulijalle soveltuvaa kuunneltavaa. Tarinoiden opetuksia ei ilmeisen korostuneesti alleviivata, mutta silti kaikissa tarinoissa on mukana aimo annos inhimillisyyttä, suvaitsevuutta  ja ystävyyttä. Maukan ja Väykän hyvä päivä sopii rakenteensa puolesta hyvin eskareille kellon opettelun aikoihin luettavaksi. Tarinasta voisi vaikka rakentaa kuvakertomuksen aikajanana tai kellon muotoon.