Satu sadusta joka oli satua

Tapahtuu eräänä aamuna kuninkaanlinnassa: Kuningas juo kahvikupista pikkiriikkisen kulauksen. Prinsessa hörppää kaakaonsa yhdellä kulauksella ja jää odottamaan, että palvelija voitelisi hänelle marmeladileivän. Mutta mitään ei tapahdu, satu on jäänyt kesken. Kirjailijan luovuus on ehtynyt . Hahmot ovat neuvottomia, eikä kukaan hahmoista tiedä miten tarinan kuuluisi jatkua.  Kuninkaallinen perhe päättää lähteä etsimään kirjailijaa jotta sadulle saataisiin satujen onnellinen loppu. Alkaa seikkailu, jossa satuhahmot ottavat ohjat omiin käsiinsä ja löytävät matkalla lisää eksyneitä tai tarinoista pois heitettyjä satuhahmoja.

”..Ja he elävät onnellisina elämänsä loppuun asti. Sehän olisi kiva satu! –Sekin satu on jo kirjoitettu, kirjailija sanoi. -Se tuntuikin jotenkin tutulta, vanha mies sanoi. Kun kerran olet kirjailija, on minun kai turha kertoa, mitä sinun pitäisi kirjoittaa. Pääasia on, että muutama ihminen tulee sadussa onnelliseksi, kaikki kun eivät voi olla onnellisia edes sadussa.~~ Nyt kirjailija tiesi, millainen sadusta tulisi, hän kirjoittaisi sadun, jossa kaikki löytävät onnen.”

Saksassa suuressa suosiossa olevan suomalaissyntyisen Marja-Leena Lembcken ensimmäinen suomennettu lastenromaani on erikoinen tutkimusmatka sadun syntyyn. Miikä sadussa siis lopulta on satua ja mikä on totta? Kirja on puolustuspuhe saduille ja satujen kertomiselle. Tarinassa on vanhanaikaisten satujen henkeä, uudella twistillä. Tarinan sisään onkin kirjoitettu monia viittauksia klassikkosatuihin.

Kenelle; 

Luettu 3-5 -vuotiaille lepohetken kirjana. Lukeminen taisi jakautua neljälle eri päivälle. Mieluummin olisin lukenut tätä hiukkasen vanhemmille, ehkä eskareille. Olisi varmaan sopivan hassunkurinen  luettavaksi ääneen myös alkuopetuksessa.

Missä ja miten: 

Aikuiselle kirja on kivaa vaihtelua lukemiseen. Tarina on jännä yhdistelmä  tuoreutta ja perinteisen sadun elementtejä. Erityisesti nukkarissa luettavaksi kirja on paikoin sen verran jännä ja erikoinen,  siis erikoisella tavalla jännittävä, että aikuisen ei parane lukea tätä ns. automaattiohjauksella, vaan tapahtumien tunnelmaa voi olla  tarpeen säädellä lukemisen intensiteetillä (niinkuin toki muulloinkin). Tunnustan, että joissain kohdin itse loivensin vähän tarinaa.

Miten satu voisi jatkua: 

Satu sadusta joka oli  satua on parasta mahdollista alkuinnostuksen lähdettä erilaisiin draamaleikkeihin.  Eikun vaan kasa roolivaatteita esille ja antamaan leikkimällä sadulle uusia muotoja.  Yksi leikkijä voisi vaikka aina vuorollaan olla `kirjailija`  joka saduttaa muita leikkijöitä. Sitten vaan jännittämään, että  onko prinsessan vuoro pelastaa lohikäärme ilkeän prinssin kynsistä ja mihin muihin uusiin muotoihin perinteisistä aineksista lähtevä satu muuntuukaan lasten käsissä.

Kirjasta on kirjoitettu myös ainakin Lastenkirjahylly -blogissa.

Marjaleena Lembcke: Satu sadusta joka oli satua. Kuvittanut Sybille Hein. Suomentanut Jenni Savikko. 115 sivua. Lasten Keskus 2011.

Metsän pieni kansa - puunhaltijoiden opintoretki

Avasin suurin odotuksin Marjatta Levannon ja Julia Vuoren viime syksynä ilmestyneen `Metsän pieni kansa – puunhaltijoiden opintoretki` -kirjan. Odotin tarinakirjaa suomalaisesta luonnosta ja siellä liikkuvista ikiaikaisista kulkijoista kuten haltijoista, tontuista ja peikoista. Ennen kaikkea kuvittelin kohderyhmänä olevan pienet lapset.

Vaan jo nopealla tutustumisella kävi ilmeiseksi että kirja on tätä mutta paljon, paljon muutakin. Sitä on hankala luokitella selkeästi oikein mihinkään yksittäiseen laatikkoon. Onko se taidekirja, satukirja, tarukirja, luontokirja, perinnekirja, kansanperinnekirja? Aikuiselle vai lapselle vai aikuiselle ja lapselle?  Yksin luettavaksi vai yhteiseksi lukukokemukseksi?

Ehkä ennen kaikkea Metsän pieni kansa on seikkailu- ja taidekirja. Siinä seurataan metsänväen elämää Suomen taiteesta tutuissa kuva-aineissa. Vedenhaltijat, tuulen henget, maahiset, hiisit, menninkäiset ja peikot tutustuttavat lukijan myös myyttisiin tarinoihin ja uskomuksiin. Oppaana metsän pienelle kansalle on Väinämöinen. Ihan pienelle lapselle en kirjaa vielä lähtisi lukemaan, vaan ehkä vasta eskari- tai  kouluikäiselle. Silloinkin  yhdessä lukien, keskustellen, pysähdellen. Kirja on varmasti parhaimmillaan aikuisen ja lapsen yhteinen tutustumismatka Suomen metsissä, vesissä ja tuntureilla vilistäviin monenlaisiin kulkijoihin ja heistä kerrottaviin ikiaikaisiin tarinoihin sekä rikkaaseen suomalaiseen kuvataiteeseen.

Kirjassa kolme pientä puunhaltijaa tutustuu muinaisiin tarinoihin henkiolennoista suomalaisten taiteilijoiden luomissa maisemissa. Puunhaltijat kulkevat kirjassa välillä piilossa ja välillä pääosassa, mutta aina yhtä uteliaina. Teksti on Marjatta Levannon ja kuvitus eläinaiheisista sarjakuvista tutun Julia Vuoren käsialaa. 

Lapsille tehdyt taidekirjat on lastenkirjallisuutta, joka ei välttämättä sellaisenaan aukea kaikille, eikä tarvitsekaan. Metsän pieni kansa ei päästä lukijaansa (vai pitäisikö sanoa kokijaansa) helpolla. Kun kirjan maailmaan lähtee lapsen kanssa lukien tutustumaan on varmaan syytä varautua luetun käsittelemiseen keskustelujen ja kysymysten muodossa.  Kirjassa käsitellään kauniisti myös kuolemaa ja vainajien luontoyhteyttä meidän maailmaamme. Metsän pieni kansa toimii siis isosti myös tunnekasvatuksen opastajana. Samasta aineistosta löytyy myös selkokielinen rinnakkaisteos niille, joille kirjoitetun kielen on hyvä olla vaivattomasti ja iloa tuottavasti omaksuttavissa. Kirja kuiskii myös kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita se tarjoaa sukupolvia yhdistävänä kokemuksena.

 Tutustumista pohjoisen ihmisen myyttisiin uskomuksiin ja muinaisiin metsäkokemuksiin voi syventää `Metsän tarina` kirjalla. Metsän tarina on saman nimiseen luontoelokuvaan perustuva elämyksellinen luontokirja vanhan metsän elämästä ja lukuisista asukkaista.  Kirjassa esiintyvät palvotut karhut, ilvekset ja hirvet, mystiset pöllöt ja käärmeet, salaperäiset muurahaiset ja sammakot sekä muinaiset sielulinnut. Myös metsän pieneliöt eli sienet, kivet ja kasvit sekä satoja vuosia vanhat puut ovat keskeisessä roolissa.

Kenelle: 

Eskari-ikäisten kanssa yhdessä keskustellen ja pohtien. Ei nukkarikirjaksi, ei myöskään mielestäni koko ryhmälle vaan kaksistaan lapsen kanssa lukien.

Vinkkinä muuten alakoulun opettajille , että huh minkälaisia mahdollisuuksia tämä kirja avaisikaan kuvaamataidon opetukseen sekä vaikka ilmiöopetuksen inspiraationa oppiaineita yhdistämään. Kuvista, biologiaa, äidinkieltä ja kirjallisuutta, historiaakin suloisesti sekaisin koululaisen mielikuvitusta, luovuutta  ja uteliaisuutta herättelevässä kokonaisuudessa.

Maataide:

Metsän pieni kansa jos mikä innostaa tekemään maataidetta. Aiheena voi olla vaikka oma tulkinta tunnetusta taulusta, tai jokin muoto  tai värileikki, voimaeläin, oma alkukirjain, ryhmän nimi luonnonmateriaaleista  tehdyistä kirjaimista.. Aloituskuvassa ulkona tehtynä kirjaimia jotka valokuvasimme ja rakentelimme sanoja.

PIKI - Minäkin haluan mukaan!

Minäkin haluan mukaan! Piki oli innoissaan. Se oli menossa ensi kertaa metsään, jonne muut lapset olivat rakentaneet majan. Piki oli pukeutunut Salamasankarin asuun. Salamasankari oli kaikkein nopein ja rohkein.

Mutta miten kävikään? Uudet kaverit eivät ottaneetkaan Pikiä mukaan, vaan läimäyttivät oven kiinni sen nenän edessä.

PIKI on tarina ryhmässä tapahtuvasta kiusaamisesta, itsetunnon vahvistamisesta, tunteista ja ystävyydestä.

Kuvakirja on juuri sopivan pitkä yhdellä kerralla luettavaksi lepohetkellä. Ihan vain aikuisen ääneen lukemana kirja ei tule kuitenkaan hyödynnetyksi parhaalla mahdollisella tavalla.  Kirja on erityisesti suunniteltu keskustelevaan lukemiseen. Tarinan joka aukeamalta on yhtään ponnistelematta poimittavissa kysymyksiä ja pohdintaa lasten kanssa.

Itse ehkä päätyisin (toistekin) lukemaan kirjan ensin kokonaisuudessaan vaikkapa lepohetkellä  ja sitten myöhemmin palaamaan kirjaan pienryhmässä keskustellen ja toimien.

Kuvakirjaan liittyen on ilmestynyt myös opaskirja Mun ja sun juttu! Lasten sosiaalisten taitojen vahvistaminen kiusaamisen ehkäisyssä  

Yhdessä kuvakirjan kanssa opas muodostaa toiminnallisen kokonaisuuden yhteisöllisen ryhmäkasvatuksen tueksi ja avuksi. Opas sisältää toiminnallisia, draamallisia, kuvallisia ja musiikkiin pohjautuvia harjoituksia, kuvallisia tehtäviä ja leikkejä. Eri ikärymille sopivat harjoitukset on kirjassa merkitty eri värein.

Itsellä jäi oppaasta erityisesti mieleen kiukun, harmituksen ja pahan olon tunnistamisen, näyttämisen ja purkamisen opettelu toiminnan kautta. Lapsen kanssa voi harjoitella kiukun tunteen tunnistamista ja purkua vaikkapa sanomalehteä repimällä.  Tai entäpä kiukkumusiikkia soittamalla? Meillä kun monasti edellytetään lapsilta soittimien kanssa melkoista itsehillintää ja keskitytään musiikki-ilmaisussa kauniisiin ja kivoihin asioihin ja tunteisiin.  

Yhdessä kuvakirja ja opas ovat osa PIKI-toimintamallia, joka perustuu ajatukseen siitä, että pienten lasten kiusaamisessa on kyse puutteista vuorovaikutus- ja itsesäätelytaidoissa. Nämä ovat opittavissa olevia taitoja. Toimintamallilla on omat verkkosivut osoitteessa

 http://www.pikitoimintamalli.fi/

Onneksi on Iso, jolla on lämmin syli. Ison rauhoittavat sanat lohduttavat murheellista pikkuolentoa. Yhdessä Ison kanssa Piki miettii, miten päästä leikkeihin mukaan ja millainen on hyvä kaveri. Pikikin löytää lopulta oman ystävän, Lumin.

Kansikuvat; Kustantaja Lasten Keskus.
PIKI -kirjoista on kirjoitettu myös mm. Taikasaappaissa, Sinisellä keskitiellä, Värikkäässä päivässä  sekä Luetaako tämä -blogissa

Prinsessa Pikkiriikin talvi

Prinsessa Pikkiriikin tarinat saavat jatkoa tuoreeltaan tänä syksynä ilmestyneessä Prinsessa Pikkiriikin talvi -kirjassa. Edellisen osan tavoin kirja koostuu kolmesta erillisestä tarinasta, jotka ovat juuri sopivan mittaisia, että aikuinen jaksaa lukea ääneen vaikka tarinan kerrallaan. Lapsi kyllä jaksaa kuunnella.  Olen aistivinani tälle Prinsessalle pitkää kirjallista polkua . Pidetään sille peukkuja!

 – ”Anteeksi Urpo, että minä olen joskus vähän rasittava, vaikka niin olet kyllä sinäkin. Rakas, mutta rasittava.”

Ensimmäisessä tarinassa Pikkiriikki päättää myydä pikkuveljen kirpputorilla. Välissä nautitaan lumesta ja talvesta sekä mitataan rohkeutta. Viimeisessä tarinassa alkaa Pikkiriikkiä epäilyttämään, mahtaako joulupukki jättää hänet ilman lahjoja. Hän kun ei ole aina muistanut / ehtinyt / osannut olla ihan kiltisti. Pikkiriikki miettii, että tuhmat ne vasta lahjoja tarvitsisivatkin ja päättää yhdessä Pöjöläisen kanssa jakaa lahjoja niin kilteille kuin tuhmillekin.

Koska ja kenelle; 

Luimme kirjan viikolla jolloin satoi ensilumi. Malttavaisempi olisi säästellyt kirjan lukemista lähemmäs joulua, mutta sopi hyvin talven ja joulunajan alkavaan odotukseen.Lukijakuntana minulla 3-5 -vuotiaat.

Keskusteltavaksi; 

Varaudu keskustelemaan kuulijakuntasi kanssa aiheesta `vain kiltit lapset saavat lahjoja` ja `tontut kertovat pukilla, kuka ansaitsee lahjoja`.  Ajatus tarkkailevista tontuista ja kilttinä olemisen vaikutuksesta lahjavuoren määrään tuntuu olevan onnistuttu myymään nykylasten mieliin perusteellisesti.  Samalla tullaan ison ajan vuotta ulkoistaneeksi kasvatusvastuuta jollekin epämääräiselle ulkoiselle toimijalle. 

Kyseessä on aika klassinen esimerkki kasvatuksen keinosta, joka johonkin muuhun kohtaan sovellettuna kyllä (ehkä) tajuttaisiin pidemmän päälle kannattamattomaksi. Ensin lapsi laitetaan tilanteeseen, jossa hänen pitää yrittää täyttää jonkin epämääräisen tahon odotuksia kiltteydestä ja hyvästä käytöksestä. Lapsen käytöstä halutaan ohjailla tavarapalkinnon toivossa tai rangaistuksen uhalla. Sittemmin uhkaukset lahjoitta jäämisestä eivät kuitenkaan ikinä toteudu. Voiko tämänlaisella kasvatuskeinolla saavuttaa jotain pysyvää vaikutusta lapsen käytökseen? Siis silleen pidemmän päälle, eikä vain nanohetken verran kerrallaan.

Olisiko siis aika harkita tarkkailevien tonttujen eläkkeelle laittamista ja alkaa opettaa lapsiamme pois siitä ajattelutavasta, että tavaran saaminen ja omistaminen jotenkin mittaa lapsen hyvyyttä ja onnistumista.

Varhaiskasvatuksen toimintaympäristössä on ehkä haastavaa lähteä keskustellen kyseenalaistamaan tätä lähes kaikissa kodeissa käytettyä kasvatuskeinoa, mutta kotona kirjan lukeville aukeaa tässä erinomainen mahdollisuus pyristellä edes pikkaisen irti vallalla olevasta ajattelumallista.