lauantai 22. syyskuuta 2018

Vaahteratuvan väki ja vaarallinen peto


Lapsiryhmälle ääneen luettavat kirjat pitäisi aina ensin lukea itse! Juu, juu pitäisi, selvähän se.  Mutta aina ei aika kaikkeen riitä ja joskus lepohetkelle tulee valittua uutta luettavaa ilman sen suurempaa perehtymistä. Sitä vaan joskus luottaa siihen, että kohtuullisen tuore kotimainen lastenkirja  on ihan turvallinen valinta.  Tunnetta turvallisesta kirjavalinnasta vielä lisää, jos hahmot ovat söpöjä pikku eläimiä. Mitä tässä nyt voi pieleen mennä! Ei mitään, senkun vaan valot himmeäksi ja lukemaan…

Vielä lukiessakin saattaa valitun kirjan tarina jäädä aikuiselle lukijalle aukeamatta kokonaisuudessaan.  Useimmissa nukkarissa kun lukija  vaihtuu päivittäin, joten harvoin aikuinen pääsee lukemaan kirjan alusta loppuun kokonaisuudessaan.  Tarinan pätkä  tänään ja toinen pätkä ehkä parin päivän päästä. Niinpä  mielikuva luettavana olevasta kirjasta koostuu satunnaisista palasista ja siitä, miten kirjan kieli taipuu ääneen luettavaksi. Kokonainen tarina jää kaikilta lukemiseen osallistuneilta aikuisilta vajaaksi.

No niin, nyt seuraa kertomus siitä miten itse rikoin omaa sääntöäni ja valitsin nukkariin luettavaksi kirjan, jota en ollut etukäteen lukenut. Kirja oli Vaahteratuvan väki ja vaarallinen peto.  Olin aiemmin lukenut lapsille Vaahteratupa-kirjojen aloitusosan eli Nokikätkön ritarit ja kuuhiisi. Se oli vähän outo ja aika jännittävä, mutta ihan kiva kirja.  Siispä siitä vaan suit sait sukkelaan kirjasarjan seuraavaa osaa lukemaan..



Kirjan alkuasetelma lupaili hyvää kasvatuksellista tarinaa. Hiirivuorella on huhupuheiden mukaan nähty peto. Huhut muuttuvat lehtiuutisiksi ja leviävät eläinten keskuudessa lietsoen pelkoa tuntematonta kohtaan.  Tarina väläyttää tässä kohtaa mahdollisuutta myös mediakasvatukselliseen näkökulmaan. Mihin lähteeseen Hiirivuoren Sanomat oikein mahtoi uutisensa perustaa; huhupuheisiinko ja siihen, että joku sanoi jonkun nähneen jotain jossain….  


Eipä aikaakaan kun pelko tekee tehtävänsä. Hiirivuorelle perustetaan petopartio ja määrätään ulkonaliikkumiskielto pimeän aikaan. Lehtijuttujen ja huhupuheiden innoittama pieni Iivari-hiiri päättää toimia. Hän varastaa (yhym, juu) hillopurkkeja ja sekoittaa niistä maistuvaa myrkkyä, jota ampuu jousella kohti paikalle houkuteltua petoa. Peto kuolee,  Iivari on sankari ja kaikki juovat iloisina seljalikööriä. Rauha Vaahteratuvassa. Piste ja loppu.



Jos peto oli metafora jostain suuremmasta uhkasta, niin se jäi kyllä minulle aikuislukijanakin aukeamatta. Minulle kirjan viestiksi jäi, että peto oli jotain tuntematonta, joka piti  vaan saada tapettua.  Mitäpä sitä tutustumaan, nips-naps hengiltä vaan ennen kuin ehkä sattuu jotain. JOS oikea opetus olisi ollut, että pienikin voi omilla keinoillaan asettua suurta uhkaa (ilmansaasteet, luontotuhot, ääriliikkeet, radikalismi..?) vastaan, niin kyllä minulle jäi tämä näkökulma avautumatta.  Jos oikeasti halutaan lukea kirja, jossa pienikin voi omilla keinoillaan vastustaa suurta uhkaa, niin siihen tarkoitukseen suosittelisin lukemaan vaikka Onneli ja Anneli ja nukutuskello -kirjan.


Eihän se (ehkä) vuonna 2008 kirjoitetun Vaahteratuvan väki ja vaarallinen peto -kirjan  vika ole, että minulla tulee tarinan asetelmasta mieleen myöhempien aikojen Soldiers of Odin -katupartiointi. Tarinan sankarin, pienen Iivari -hiiren tapa ottaa asiat omiin käsiin tuntuu hutkitaan ennen kuin tutkitaan -toimintamallilta. Voiko sisältö olla ihan mitä huttua tahansa, kunhan vaan hahmoina seikkailevat söpöt pienet eläimet. Miten lastenkirjaksi mahdottomalta tarina kuulostaisikaan, jos eläinten tilalle vaihdettaisiin ihmislapset..

Minusta kirjassa jätetään ihan liian paljon tulkinnan varaa pienelle kuulijalle, kun ei aikuinenkaan tästä oikein ota tolkkua. Vai onko niin, että nyt aikuinen lukija miettii liian monimutkaisesti?  Oletko lukenut kirjan, oletko lukenut lapselle? Mikä fiilis jäi päällimmäiseksi, syntyikö keskustelua?  Mikä peto oli? Onko minulta jäänyt jotain tajuamatta, osaatko selittää minulle?

Ehkä kyseenalaistan tarinan tarpeettomankin jyrkästi, en tiedä.  Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole ihan vaan teilata kirjaa, vaan vilpittömästi miettiä, että onko nyt jotain mitä minä en tajua. Entä teinkö kirjalle (ja kuulijalle) suurta vääryyttä,  kun (omasta mielestäni hyvinkin näppärästi) muutin lukiessani loppuratkaisun siten, että peto olikin talviunilta liian aikaisin herännyt karhu, jonka Iivari hillomyrkkynuolellaan tainnutti takaisin talviunille (sokerihan tunnetusti väsyttää) .




PS. Reiluuden nimissä on pakko sanoa, että  Vaahteratupa-kirjojen kuvitus on parasta mitä olen pitkään aikaan lastenkirjoissa nähnyt. Vähän kuin `Kaislikossa suhisee`,  mutta vielä paljon, paljon hienompaa.