lauantai 3. helmikuuta 2018

Ihanaa kun pelottaa?


Latte-siili -kirjat ovat perinteisiä eläinsatuja, joissa pieni mutta rohkea siili ystävineen tarttuu toimeen kun ystävät tai ympäristö ovat vaarassa. Siili ei sankariksi mitenkään erityisesti halua tai pyri, mutta pelosta ja jännityksestä huolimatta tarjoaa apuaan silloin kun sitä jossain tarvitaan.

Latte-siili ja vesikivi aloittaa kirjasarjan.  Latte-siilin kotimetsä on kuolemassa kuivuuteen, koska karhukuningas on ryöstänyt Taimenjärven pohjasta vesikiven.  Pieni urhea siili päättää lähteä etsimään kiveä takaisin. Matka karhukuninkaan maahan kulkee läpi susien ja ilvesten valtakuntien. Tarina noudattaa perinteisen eläinsadun tapaa eli sankari selviää kohtaamistaan vaaroista ennen kaikkea omalla neuvokkuudellaan. Se on myös perinteinen sankaritarina, jossa pieni olento rohkeudella ja voimiaan säästämättä pelastaa oman kotimetsänsä tuholta. Tarina on myös kertomus uskollisuudesta, ystävyydestä, seikkailusta, vaaroista ja taistelusta luonnon säilymisen puolesta. 

Latte-siili kirjat ovat ilmestyneet Saksassa 50-luvulla ja siellä kirjat ovat useamman sukupolven
yhteistä klasssikkomateriaalia. Suomeksi Latte-siilin seikkailuja alettiin julkaista vasta viime vuosikymmenellä. Kielellisesti ja tarinallisestihan kirjat ovat edelleen ihan täydessä terässä, eikä siilin pitkä ikä tunnu tekstin vanhuutena. Kirjat ovat ajankohtaisempia kuin koskaan. Siilin suomalainen tuleminen pohjaa ajattomien tarinoiden lisäksi uudelle houkuttavalle kuvitukselle.  Jos ei tietäisi, voisi kuvitella kirjan olevan aivan tuoreeltaan tehty.


Koska ja kenelle:

Löytöretkellä Piilomaassa -blogissa sanotaan osuvasti, että Lattesiili -kirjojen lukemiselle on hyvä hetki sitten kun Vaahteratupa-kirjat on luettu. Tällöin eläinseikkailujen jännittävyys kasvaa asteittain.


Meillä luettiin Latte-siilin seikkailuja 3-5 -vuotiaiden kanssa. Jännittävän ensimmäisen lukukokemuksen jälkeen lapset äänestivät Latte-siilin jatkoon eli tarina ei jännittävyydestään huolimatta ollut kuitenkaan liian pelottava. Sillä kovasti jännittäviähän nämä Latte-siilin seikkailut ovat. Siksi en lähtisi lukemaan Latte-kirjoja heti uuden ryhmän kanssa, vaan vasta kun ryhmänä ollaan totuttu lukemaan ja kuuntelemaan kokonaisia kirjoja ja tarinoita. Eskareiden lepo- ja lukuhetkiin saavat Latte-kirjat täältä vahvan suosituksen.

Keskusteltavaksi:

Kirja voi toimia hyvänä pohjustuksena  keskusteluille jännityksestä, peloista ja rohkeudesta. Latte-siili on loistoesimerkki  rohkeudesta. Rohkea ei ole se joka ei pelkää, vaan  todella rohkea on se, joka pelosta huolimatta toimii.


Luontokasvatus laajenee ympäristökasvatukseksi

Perinteinen luontokasvatus on iso osa varhaiskasvatusta ihan jo lasten luontaisen uteliaisuuden innoittamana. Vaan miten päästä etenemään perinteistä luontokasvatusta pidemmälle  ympäristökasvatukseen, jossa tavoitteena on kasvatuksen ja opetuksen keinoin kasvattaa lapsista ympäristötietoisia, vastuullisia ja kestävään kehityksen arvoihin sitoutuneita yhteiskunnan toimijoita, jotka osaavat toimia luontoa kestävästi kehittäen niin ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti kuin kulttuurillisestikin.  


Latte-siili ja vesikivi -kirjan lukeminen kannattaa hyödyntää osana luonto- ja ympäristökasvatusta. Vesikivikirjassa metsä  näyttäytyy juuri ekologisena, sosiaalisena ja kulttuurisena eläinten elinympäristönä. Tärkein luonnonvaramme on vesi. Mihin vettä tarvitaan, mistä se tulee hanaan, mitä vedelle tapahtuu talvella? Miten vettä voi suojella?

Haluatko saada lisää vinkkejä ulkona oppimisesta, ympäristökasvatuksesta ja kestävän elämäntavan opettamisesta ja materiaaleista?

MAPPA.fi on materiaalipankki, josta löytyy materiaaleja eri ikäryhmille ja eri käyttötarkoituksiin. Materiaaleja voi selata esimerkiksi aiheen, oppiaineen tai suosittujen hakujen mukaan. MAPPA.fi -portaalissa on mukana yli 100 materiaalin tuottajaa ja portaalia hallinnoi Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto ry.

Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY.fi) sivuilta löytyy oppimateriaaleja päiväkodin tai koulun ympäristökasvatuksen tueksi. 5-7 -vuotiaille suunnatun  Nökön matkassa puuhakirjan tehtävät käsittelevät kestävää kuluttamista, lajittelua, ilmanlaatua, ilmastoa ja energiaa. Puuhakirja on tulostettavissa osoitteesta; https://www.hsy.fi/fi/opettajalle/Sivut/default.aspx

Teemaan sopivaa musiikkia:

Piilometsän säveliä levyllä matkataan Piilometsän uumeniin, missä eläinystävykset seikkailevat laulaen, leikkien ja tanssien. Erityisen mainiosti kirjan lukemisen yhteyteen sopii Tiheässä, pimeässä -laulu. Piilometsän säveliä on musiikki- ja kulttuurikeskus Verson julkaisu.






1 kommentti:

  1. Think of it as a 우리카지노 journey, an extremely enjoyable, exciting and challenging journey

    VastaaPoista