lauantai 17. maaliskuuta 2018

Kaupunkiretki - lastenrunoja



Poutapilvi ei satele
Kirjatoukka ei matele
Jo kirjaston pihalla, hän pyrähtää juoksuun.
-äkkiä kirjojen tuoksuun!



Kaupunkiretki -runokirjassa  riimitellään erilaisia kaupunkipaikkoja. Lasten kanssa kirjaa lukiessa voidaan vaikka yhdessä koittaa keksiä, että  mistäs kaikesta se kaupunki oikein koostuukaan, mitä kaupungeista löytyy tai pitää löytyä, mikä on tuttua, mikä vierasta.  Keksimisen avuksi voi aikuinen kysellä vaikka vanhempien ammateista; löytyisikö sitä kautta kaupunkiin kuuluvia paikkoja ja asioita.

Kaupunkiretkessä omat runonsa ovat rakennuksista saaneet mm. paloasema, uimahalli, ravintola, kirjasto, elokuvateatteri, pankki, posti, kirkko, päiväkoti ja sairaala…. Rakennusten lisäksi runoja on myös kaupunkirakenteeseen kuuluville yhteistiloille kuten torille, urheilukentälle ja puistoille sekä liikenteelle ja erilaisille kaupunkiin kuuluville kulkuvälineille.

Runokirjasta tekee mielenkiintoisen, että aiheessa mennään  kirjasto  ja kukkakauppa -idylliä syvemmälle  kaupunkirakenteeseen. Omat riimit löytyvät myös lapsille vähän ehkä äkkipäätä vieraammille kaupunkirakenteen asioille, kuten satamalle, kaatopaikalle, jätevedenpuhdistamolle tai viemäröinnille. 

Mitä pitkin vesi virtaa
kaikkiin meidän taloihin?
Mitä pitkin sähkö kulkee
noihin katuvaloihin?

Vesijohdot, kaapelit,
putket tarvitaan,
että kaikki kaupungissa,
saadaan toimimaan.

Niinhän tässä elämässä
monta kertaa käy:
kaikenlaista tapahtuu,
vaikkei  sitä näy.

Jukka Itkosen tuotanto käsittää yli 30 teosta; runoja ja proosaa, lapsille ja aikuisille. Onko lasten ja aikuisten runon välillä ylipäätään jyrkkää rajaa? Pitäisikö olla? Siitä on Itkonen uutterasta koettanut ottaa selvää. Kaupunkiretken huikean houkuttava kuvitus on Matti Pikkujämsän. Kustantaja Kirjapaja (2011).

Kaupunkileikki ;


Teippaa maalarinteipillä (tai washi-paperiteipillä jos sellaista on käytössä, jesari ja sähkärinteipit saattavat jättää hankalia liimajälkiä) lattian pari korttelia ja katua ja siirry sivuun seuraamaan, että miten leikki lähtee eteenpäin.  Kaupunkia voi siitä sitten vähitellen lähteä kasvattamaan lisäämällä vaikka puistoja (vihreästä huovasta leikattuja paloja lattiaan), joki (no sitä sinistä huopaa tähän sitten),  parkkipaikkoja  ja rakennuksia. Teiden varsille tarvitaan levennyskohtia bussipysäkkejä varten ja suojateitäkin on hyvä  rakentaa sinne tänne.

Lähde; cafe-veyafe.com

Rakennuksia voi  tehdä helposti  vaikka maitotölkeistä tai pahvilaatikoista maalaamalla tai päällystämällä.  Rakennusten muotoihin saa vaihtelua yhdistämällä erikorkuisia purkkeja maalarinteipillä toisiinsa.  Mistä tunnistaa sairaalan, entä paloaseman, miten POLIISI kirjoitetaan? Mikä voisi olla pankkirakennuksen tunniste? Välillä voidaan palata kaupunkiretki-kirjan äärelle tsekkaamaan, että mitähän meidän kaupungista vielä puuttuu.

Maitotölkkitaloille on olemassa  valmiita vapaasti tulostettavia pohjia  esimerkiksi  täällä.

Hetken kuluttua kaupungin ydinkeskustassa ajetaan ehkä formulakisaa, laitakaupungilla rakennetaan legoilla aitausta eläintarhalle, nukkekodin asukkaat piipahtavat kaupungissa työssä  ja ostoksilla ja viereisessä junarataverkostossa kulkevat junat pysähtyvät myös kaupunkileikin juna-asemalla. Ehkä. 

Tätä kaupunkia ei varmasti rakenneta päivässä, mutta ei se myöskään ole ikuinen. Kaupunkirakennetta täytyy ajoittain huoltaa, maalarinteippi saattaa repsahtaa ja lattiaan teipatut huovat estävät vesipesun. Viimeistään lattianvahauskoneen alta pitää kaupunki purkaa teippejä myöden.

PS: Onko hyviä vinkkejä miten ne viemärit ja vesijohdot saadaan leikkiin mukaan, kun tylsät aikuiset eivät suostu irrottamaan lattian muovimattoa..

PS2:  Keitä siellä kaupungissa sitten asuu?  Kaupunkiretken jälkeen  sopii riimitellä kaupungin kerrostalon moninaisista asukkaista Avain hukassa  -kirjan myötä. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiapalkinnolla viime vuonna palkitussa kuvakirjassa  esitellään kerrostalon erilaisia koteja ja moninaisia asukkaita samalla kun etsitään kadonnutta kotiavainta. Kuvituksessa on  (Kaupunkiretken tavoin)  paljon yksityiskohtia ja tutkittavaa, eli dokumenttikamera päälle jos sellainen on käytettävissä.


Kaupunkiretkellä ovat käyneet myös mm. Luettua elämääLastenkirjapinoVärikäs päiväLastenkirjahylly sekä Sininen keskitie

Kirjojen kansikuvat; Kirjapaja ja Kustantamo S&S


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti