Vaahteratuvan väki ja vaarallinen peto

Lapsiryhmälle ääneen luettavat kirjat pitäisi aina ensin lukea itse! Juu, juu pitäisi, selvähän se.  Mutta aina ei aika kaikkeen riitä ja joskus lepohetkelle tulee valittua uutta luettavaa ilman sen suurempaa perehtymistä. Sitä vaan joskus luottaa siihen, että kohtuullisen tuore kotimainen lastenkirja  on ihan turvallinen valinta.  Tunnetta turvallisesta kirjavalinnasta vielä lisää, jos hahmot ovat söpöjä pikku eläimiä. Mitä tässä nyt voi pieleen mennä! Ei mitään, senkun vaan valot himmeäksi ja lukemaan…

Vielä lukiessakin saattaa valitun kirjan tarina jäädä aikuiselle lukijalle aukeamatta kokonaisuudessaan.  Useimmissa nukkarissa kun lukija  vaihtuu päivittäin, joten harvoin aikuinen pääsee lukemaan kirjan alusta loppuun kokonaisuudessaan.  Tarinan pätkä  tänään ja toinen pätkä ehkä parin päivän päästä. Niinpä  mielikuva luettavana olevasta kirjasta koostuu satunnaisista palasista ja siitä, miten kirjan kieli taipuu ääneen luettavaksi. Kokonainen tarina jää kaikilta lukemiseen osallistuneilta aikuisilta vajaaksi.

No niin, nyt seuraa kertomus siitä miten itse rikoin omaa sääntöäni ja valitsin nukkariin luettavaksi kirjan, jota en ollut etukäteen lukenut. Kirja oli Vaahteratuvan väki ja vaarallinen peto.  Olin aiemmin lukenut lapsille Vaahteratupa-kirjojen aloitusosan eli Nokikätkön ritarit ja kuuhiisi. Se oli vähän outo ja aika jännittävä, mutta ihan kiva kirja.  Siispä siitä vaan suit sait sukkelaan kirjasarjan seuraavaa osaa lukemaan..

Kirjan alkuasetelma lupaili hyvää kasvatuksellista tarinaa. Hiirivuorella on huhupuheiden mukaan nähty peto. Huhut muuttuvat lehtiuutisiksi ja leviävät eläinten keskuudessa lietsoen pelkoa tuntematonta kohtaan.  Tarina väläyttää tässä kohtaa mahdollisuutta myös mediakasvatukselliseen näkökulmaan. Mihin lähteeseen Hiirivuoren Sanomat oikein mahtoi uutisensa perustaa; huhupuheisiinko ja siihen, että joku sanoi jonkun nähneen jotain jossain….  

Eipä aikaakaan kun pelko tekee tehtävänsä. Hiirivuorelle perustetaan petopartio ja määrätään ulkonaliikkumiskielto pimeän aikaan. Lehtijuttujen ja huhupuheiden innoittama pieni Iivari-hiiri päättää toimia. Hän varastaa (yhym, juu) hillopurkkeja ja sekoittaa niistä maistuvaa myrkkyä, jota ampuu jousella kohti paikalle houkuteltua petoa. Peto kuolee,  Iivari on sankari ja kaikki juovat iloisina seljalikööriä. Rauha Vaahteratuvassa. Piste ja loppu.

Jos peto oli metafora jostain suuremmasta uhkasta, niin se jäi kyllä minulle aikuislukijanakin aukeamatta. Minulle kirjan viestiksi jäi, että peto oli jotain tuntematonta, joka piti  vaan saada tapettua.  Mitäpä sitä tutustumaan, nips-naps hengiltä vaan ennen kuin ehkä sattuu jotain. JOS oikea opetus olisi ollut, että pienikin voi omilla keinoillaan asettua suurta uhkaa (ilmansaasteet, luontotuhot, ääriliikkeet, radikalismi..?) vastaan, niin kyllä minulle jäi tämä näkökulma avautumatta.  Jos oikeasti halutaan lukea kirja, jossa pienikin voi omilla keinoillaan vastustaa suurta uhkaa, niin siihen tarkoitukseen suosittelisin lukemaan vaikka Onneli ja Anneli ja nukutuskello -kirjan.

Eihän se (ehkä) vuonna 2008 kirjoitetun Vaahteratuvan väki ja vaarallinen peto -kirjan  vika ole, että minulla tulee tarinan asetelmasta mieleen myöhempien aikojen Soldiers of Odin -katupartiointi. Tarinan sankarin, pienen Iivari -hiiren tapa ottaa asiat omiin käsiin tuntuu hutkitaan ennen kuin tutkitaan -toimintamallilta. Voiko sisältö olla ihan mitä huttua tahansa, kunhan vaan hahmoina seikkailevat söpöt pienet eläimet. Miten lastenkirjaksi mahdottomalta tarina kuulostaisikaan, jos eläinten tilalle vaihdettaisiin ihmislapset..

Minusta kirjassa jätetään ihan liian paljon tulkinnan varaa pienelle kuulijalle, kun ei aikuinenkaan tästä oikein ota tolkkua. Vai onko niin, että nyt aikuinen lukija miettii liian monimutkaisesti?  Oletko lukenut kirjan, oletko lukenut lapselle? Mikä fiilis jäi päällimmäiseksi, syntyikö keskustelua?  Mikä peto oli? Onko minulta jäänyt jotain tajuamatta, osaatko selittää minulle?

Ehkä kyseenalaistan tarinan tarpeettomankin jyrkästi, en tiedä.  Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole ihan vaan teilata kirjaa, vaan vilpittömästi miettiä, että onko nyt jotain mitä minä en tajua. Entä teinkö kirjalle (ja kuulijalle) suurta vääryyttä,  kun (omasta mielestäni hyvinkin näppärästi) muutin lukiessani loppuratkaisun siten, että peto olikin talviunilta liian aikaisin herännyt karhu, jonka Iivari hillomyrkkynuolellaan tainnutti takaisin talviunille (sokerihan tunnetusti väsyttää) .

PS. Reiluuden nimissä on pakko sanoa, että  Vaahteratupa-kirjojen kuvitus on parasta mitä olen pitkään aikaan lastenkirjoissa nähnyt. Vähän kuin `Kaislikossa suhisee`,  mutta vielä paljon, paljon hienompaa.

Taas yksi lastenkirjablogi - miksi?

Lastenkirjallisuus on lastenkulttuurin muodoista ehkä kaikkein aikuisvetoisinta. Lapsille tarkoitetut kirjat ovat lähes poikkeuksetta aikuisten kirjoittamia, mutta yhtä lailla myös aikuisten lukemia, valitsemia, markkinoimia, kustantamia, ostamia, sensuroimia, arvostelemia ja tutkimia. Yksittäisen kirjan tie lapsen käteen tai korviin kulkee monen eri aikuisen tekemän valinnan kautta.  Aivan erityisesti homma toimii näin vielä lukutaidottomien lasten osalta.

Suomessa julkaistiin viime vuonna yli 1200 lasten- ja nuortenkirjaa. Tästä määrästä oli tekstitettyjä lastenkirjoja vajaa 300 ja kuvakirjoja vajaat 500 kpl. Lastenkirjojen määrä on ollut viime vuodet tasaisessa nousussa. Markkinoiden kokoon suhteutettuna Suomessa julkaistaan siis vuosittain paljon uutta ja laadukasta kotimaista tai käännettyä lastenkirjallisuutta.

Kirjassa

Viime vuosina lastenkirjallisuuden aiheina ovat näkyneet vahvasti muuallakin yhteiskunnallisessa keskustelussa esillä olevat aiheet, kuten ilmastonmuutos ja ympäristönsuojelu sekä tasa-arvo ja erilaisuuden kohtaaminen. Yhteiskunnallisten aiheiden rinnalla lastenkirjallisuudessa elää vahvana myös mielikuvitukseen ja perinteisiin satuihin pohjaava kirjallisuusperinne sekä tunteisiin ja hyvinvointiin liittyvät tarinat. Lastenkirjallisuus on reagoinut myös viime aikoina voimistuneeseen huoleen lukemisen harrastamisen vähenemisestä. Viime vuoden yhtenä teemana näkyi kirjojen, sanataidekasvatuksen, lukemisen merkityksen sekä lukemaan innostamisen keinojen esille tuominen lastenkirjoissa. Ajan ilmiöt ja kulloinkin pinnalla olevat asiat näkyvät lastenkirjoissa nopealla sykkeellä.

Kirjasta

Mutta vaikka lastenkirjojen tarjonta ja sisältö on monipuolistunut ja yhteiskunnallisen muutoksen asettamiin haasteisiin on sisällöllisesti kyetty vastaamaan, tuntuu keskustelu lastenkirjoista sekä yleinen lastenkirjatieto olevan ennemminkin vähenemässä. Vaikka lastenkirjojen määrä kasvaa, keskittyvät julkisuus ja myyntiluvut yhä harvempien kirjojen osalle. Yli miljoonan alaikäisen lapsen ympärillä olevat aikuiset – vanhemmat, isovanhemmat, kummit, opettajat, hoitajat – muodostavat miljoonissa käyttäjissä mitattavan joukon lastenkirjatiedon potentiaalisia käyttäjiä. Lastenkirjatiedolle olisi siis markkinoita.

Onnimanni-lehti selvitti alkuvuonna, miten lastenkirjat saivat vuonna 2017 näkyvyyttä suomalaisissa aikakauslehdissä. Tulokset olivat karua luettavaa; useimmissa tutkituissa aikakauslehdissä (ns. perhelehdet mukaan lukien) lastenkirjoista ei löydy toimituksellista materiaalia lainkaan tai vain hyvin vähän. Silloinkin, kun lastenkirja mainitaan toimituksellisessa aineistossa saa se tavallisimmin ainoastaan parin rivin mittaisen miniesittelyn lehden makasiinityyppisillä kokoomasivuilla. Monissa aikakauslehdissä lastenkirjat näkyvät ainoastaan joululahjavinkkeinä. Toimitukselliset maininnat myös kerääntyvät niille lastenkirjoille, joita eniten mainostetaan.  Ei tunnu kovinkaan kaukaa haetulta ajatukselle, että lastenkirja saa Suomessa huomiota, kritiikkiä ja arviointia vain jos sillä on ison kustantajan isoa markkinointibudjetti ja tähtäin joululahjamarkkinoissa.

On olemassa vaara, että kun lastenkirjallisuudesta kirjoitetaan yhä vähemmän ja suppeammin, kohdistuu kysyntä (tarjonnasta huolimatta) yhä voimakkaammin vain muutamaan hittikirjaan. Niitä muutamia vuotuisia hittikirjoja sitten kääritäänkin jouluna lahjapaketeista monessa lapsiperheessä. Monet hyvät, uudet lastenkirjat jäävät huomiotta ja löytämättä lukijoita. Toisaalta lastenkirjallisuustiedon vähentyessä on vaarana myös muodostua käsitys, että kaikki julkaisukynnyksen ylittänyt uusi lastenkirjallisuus olisi jollainlailla erinomaista ja hyvää tai kaikille kohderyhmään kuuluville lapsille sopivaa luettavaa. Näinhän asia ei suinkaan ole. Muun kirjallisuuden tavoin julkaisujen taso vaihtelee lastenkirjallisuudessakin hyvin erinomaisesta surkeaan.  Kaikki ei myös sovi kaikille, aikuislukijoiden tavoin ovat lapsetkin  lukijoina hyvin heterogeeninen ryhmä.

Kirjaan

Tarvitaan siis lisää lastenkirjatietoa ja näkyvyyttä lastenkirjoille; foorumeja lukijoiden kirjavinkeille ja lukukokemuksille, kirja-arvioita ja kritiikkiä. Tarvitaan ääntä kirjoista ja kirjojen luomista mahdollisuuksista. Vaan  miten ?

Lastenkirjojen kohdalla aika on tainnut ajaa ohi perinteisistä lehdissä julkaistavista kirja-arvosteluista. Sanoma- tai aikakauslehden toimitukseen lähetetyn arvostelukappaleen perusteella tehdystä kirja-arvostelusta puuttuu sitä paitsi käyttäjän eli lapsen kokemus. Uusissa joustavissa medioissa lastenkirjatieto on tarkemmin kohdennettavissa kuin vanhoissa massoja tavoittelevissa julkaisuvälineissä. Uusien medioiden vahvuutena on myös mahdollisuus lukukokemuksien jakamiseen...Siksi taas yksi kirjablogi.

Tipsu ja oivallusten opus

Tipsu ja oivallusten opus on kirja, joka käsittelee läsnäolo- ja myötätuntoteemoja tarinoiden kautta. Tipsu on ihan tavallinen pieni otus (joka meillä taidettiin muuten mieltää peikkolapseksi). Tipsulla on iloja, murheita, pelkoja, mielipahaa ja seikkailuja siinä missä muillakin otuksilla. Tarinoissa johdatetaan kuulijaa huomaamaan, millainen voima hyväksyvällä asenteella, kiitollisuudella ja ystävällisyydellä voikaan olla. 

Kirjan kymmenen pientä tarinaa auttavat hoksaamaan mielen hyppelehtimisen luonteen, ymmärtämään miten pelko tekee kiukkuiseksi ja miten hengityksen avulla voi hiljentää hölöajatuksia.

Näin meillä

Tipsu ja oivallusten opus on siis 6-11 -vuotiaille suunnattu mindfulness-harjoitusten perusasioihin johdattava kirja. Itse luin kirjaa 3-6 -vuotiaille lepohetkellä.  Kirjan tarinat ovat 3-5 sivun mittaisia. 

Kymmenestä tarinasta riittää luettavaa kahdelle tai kolmelle lepohetkelle, mutta itse tykkäsin lukea kirjassa viimeisenä tarinana olevan lyhyen `Tipsu ja hengityksen hämmästely` -tarinan joka lukukerran päätteeksi.  Pimeän pelosta, sängyn alla lymyilevistä mielikuvitusolennoista ja painajaisista kertovan Tipsu ja pimeän peikot -tarinan jätin lepohetkellä pois ja luettavaksi tilanteessa, jossa peloista voi jutella lukemisen yhteydessä. Kaikki muut tarinat sopivat rauhalliselle lepohetkelle oikein hyvin.  Jatkossa haluan käyttää kirjaa siten, että ensin luen tarinat lepohetkellä ja myöhemmin uudelleen tarina kerrallaan vaikka pienryhmissä keskustellen.

Mikä mokoma mindfulness ja sopiiko se nyt sitten lapsille?

Mindfulness-harjoittelu on yksinkertaisesti mielen jumppaa. Siinä harjoitellaan hyväksyvää ja levollista läsnäolemista tässä hetkessä.  Harjoitteissa opetellaan havainnoimaan hengitystä, kehollisia tuntemuksia, ajatuksia ja tunteita eli omaa kehoa kokonaisuutena. Harjoitteilla haetaan keinoja itsetuntemuksen ja keskittymistaidon vahvistamiseksi  sekä itsesäätelyä ja stressaavien tilanteiden hallintaan.  Samalla jumppautetaan  tarkkaavaisuutta, vuorovaikutustaitoja, kykyä tuntea  positiivisia tunteita ja taitoa rauhoittua.

Tipsu ja oivallusten opus -kirjasta voi varsin hyvin nauttia ihan vain satuina, ilman että suo ajatustakaan millekään mindfulnessille tai tietoisen läsnäolon harjoituksille. 

Sukellus syvemmälle?

Jos kuitenkin syvempi sukellus mindfulness-harjoitusten käyttöön lapsiryhmän kanssa kiinnostaa, niin kannattaa etsiä käsiin Tipsun temppukirja. Siinä tutustutaan enemmän lasten kanssa tehtäviin mindfulness- ja myötätuntoharjoituksiin, joista yhdessä satujen kanssa voidaan  koostaa lapsille vaikka kokonaisia mindfulness-tuokioita.

Molempien Tipsu-kirjojen teemoja ovat ilon ja kiitollisuuden tunteminen, negatiivisten tunteiden kohtaaminen, myötätunto ja  myötätuntoinen toiminta sekä itseä että muita kohtaan ja ystävällisyys. Tipsun temppukirjassa käsitellään lisäksi lyhyesti myös mindfulness-opetuksen pedagogiikkaa ja lapsen myötätuntoista kohtaamista.

Millaiset mindfulness -harjoitukset sitten olisivat lapsille sopivia? Maatako lapsiryhmän kanssa jumppasalissa patjoilla ja koettaa mielikuvituksen voimalla tuntea miten aallot osuvat varpaisiin tai tuuli puhaltelee kasvoille? Miksei, ehkä rauhoittumiseen vauhdikkaan liikunnan jälkeen. Vaikkapa hengitellen hetken  pehmolelu vatsan päällä. Tai selällään silmät kiinni, odottaen kosketusta selkään tai sivelyä jalanpohjaan merkkinä ylös nousemisesta ja  eteenpäin siirtymisestä.

Mennään metsään!

Lasten kanssa tarvitaan kuitenkin myös toiminnallisuutta ja leikinomaisuutta. Ja mistäs sille parempi ympäristö kuin metsä, koska kaikenlainen ihmettely ja aistiminen ovat luonnossa niin perin juurin luontaista. Metsässä on aikuisella oiva tilaisuus tietoisesti ohjata lasta ihmettelemään erilaisia aistimuksia ja aistihavaintoja. 

Metsässähän voisi vaikka;

• Riimitellä ja ottaa käyttöön (esim. yllä olevan kaltaisen) siirtymäloru  metsään menoa varten, ja miksei toki muihinkin hetkiin. Aina metsään mennessä pysähdys samassa kohdassa, hetken hiljentyminen, aistien herättely, tietoinen hengitys..

• Aistia. Mitä kaikkea ääniä metsässä on, kun keskittyy kuuntelemaan? Miltä täällä tuoksuu?  Miltä pilvet näyttävät? Miltä tuntuu puu pinta, sammal, kivi? Mitä näet, kun katsot ihan lähelle, entä kun katsot niin kauas kuin vain voit? Aistituntemusten syventämiseksi keskitytään yhteen aistiin kerrallaan.

• Harrastaa arkimatikkaa ja harjaannuttaa hienomotorisia taitoja. Hae kolme (tai vaikka ikäsi verran) kappaletta kiviä, keppejä, käpyjä tai muuta luonnosta löytyviä asioita. Koita pinota ne päällekkäin.

• Satuilla. Kuunnella. Lukea. Satuhieronta tai tarinarapsuttelu. Aina metsäretken päätteeksi sama runo tai loru tai vaihtuva tarina?  Tai vaikka erityinen metsäkirja, jota luetaan vain metsäretken yhteydessä.

Tipsusta ovat kirjoittaneet myös mm.Taikasaappaiden Heli,  Värikäs päivä  lastenkirjablogi, Löytöretkellä piilomaassa -blogi sekä Mummo lukee lapsoselle, josta löytyy myös lisää vinkkejä lapsille tarkoitetuista mindfulness-kirjoista. 

Tipsu-kirjat; kirjoittanut Sari Markkanen, kuvittanut Meri Qvist ja kustantanut BASAM BOOKS.

Kauniisti kuolemasta

Nooa Notkoniitty karkaa kotoa 

(varoitus; sisältää `juonipaljastuksia` )

Hän ei enää kestänyt jäädä kotiin. Kukaan ei varmastikaan voisi syyttää häntä siitä. Ja hänen oli joka tapauksessa paras lähteä maailmalle etsimään omaa tietään. Olihan hän sentään jo kahdeksanvuotias, eikä hän totta puhuen ollut toistaiseksi tehnyt juuri mitään elämällään.

Nooa Notkoniitty on metka tarina kahdeksanvuotiaasta pojasta, joka lähtee kotoaan koska haluaa nähdä maailmaa ja seikkailla. Oikeastaan Nooa karkaa, koska ei halua ajatella niitä pahoja asioita, joita kotona on tapahtumassa. Seikkaileminen on ensin hauskaa; Nooa  kulkee läpi metsien ja kylien, ja matkalla hän kohtaa puhuvia eläimiä, ihmeellisiä puita, liikkuvia ovia ja muita lumoavia kummallisuuksia. Kirja liikkuu jossain perinteisen sadun ja fantasiakirjallisuuden välimaastossa. Maagisessa tunnelmassa on jotain harrypottermaisuutta, mutta tarinan edetessä tulee ilmi muitakin viittauksia fantasiakirjallisuuteen (mutta ei niistä sen enempää..). 

Nooan karkaamiseen paljastuu kirjan edetessä seikkailua painavampikin syy. Kotona hänen pitäisi nuoresta iästään huolimatta kyetä kohtaamaan asioita, joiden käsittelemiseen aikuisillakaan ei aina ole keinoja.

Vaikka Nooa Notkoniitty -kirja kertookin kuolemasta, ajan kulumisesta ja luopumisesta haikean kauniisti, en silti rohkenisi  työssäni valita tätä kirjaa luettavaksi kokonaiselle lapsiryhmälle. Kirja ansaitsee tulla luetuksi intiimisti kahden kesken. Kuolema tai luopuminen  ei kirjassa ole luonnollisen vanhenemisen kautta tapahtuvaa vaan julmaa, vääräaikaista, riistävää ja epäreilua. Toiveikkuudesta huolimatta kirja on surullinen.

John Boyne: Nooa Notkoniitty karkaa kotoa
Kustantaja: Bazar 2011
Alkuteos: Noah Barleywater Runs Away 2010
Suomennos: Laura Beck
Kuvitus: Oliver Jeffers
Ulkomainen lastenkirja, saturomaani
Sivuja: 224

Benji Daviesin Vaarin saari

Vaarin saari kertoo  isoisän ja lapsenlapsen välisestä rakkaudesta ja erityisestä siteestä. Lassi ja isoisä nousevat vaarin ullakolla laivan kyytiin ja purjehtivat paratiisisaarelle, jossa aurinko paistaa ja elämä on ihanaa. Lassi tietää, ettei saarelle kuitenkaan voi ikuisiksi ajoiksi jäädä. Kotiinlähdön aikaan vaari kuitenkin kertookin jäävänsä saarelle. Lassin on purjehdittava yksin takaisin kotiin. Ilman vaarin mukanaoloa tuntuu matka pitkälle ja vaikealle, mutta Lassin onnistuu päästä perille kotiin. Kotona Lassia odottaa viesti vaarilta, jolla on nyt kaikki hyvin.

Tarina on suurella sydämellä kirjoitettu .  Se on lohdullinen kuvaus siitä miten rakkaat ihmiset voivat olla toisilleen läheiset vaikkeivat olisikaan  läsnä.   Aikuinen lukija tulkitsee vaarin saaren kuolemanjälkeiseksi elämäksi, jossa kivuille ja vaivoille ei ole tilaa. Lapselle tarina kertoo ehkä maantieteellisestä välimatkasta ja harvoin tapaamisesta, ehkä jonkun tärkeän henkilön poissaolosta  omassa elämässä, tai vanhuudesta ja kuolemasta. Mene ja tiedä. Kirja on taitavasti kirjoitettu siten, että lukijan / kuulijan omalle tulkinnalle on tilaa.

Vaikka tarina on suuri, kuvitus on yhtälailla oleellinen osa kokonaisuutta. Kirjaa lukiessa tarvitaan tilaa ja aikaa kuvien tutkimiselle.

Benji Davies: Vaarin saari
Kustantaja: Karisto
Alkuteos: Grandad's island, Simon & Schuster Uk ltd 2016
Ulkomainen kuvakirja. 28 sivua.

Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen

Maukka ja Väykkä ovat saaneet uuden ystävän. Pieni päästäinen nimeltään Karhu Murhinen on muuttanut asumaan ystävysten luokse siniseen taloon mäen laelle.  Päästäisen sydän lyö nopeaan ja elämä  on lyhyt. Mutta pienikin voi elää suuresti ja lyhytkin  elämä pitää elää täysillä, kaiken mahdollisen kokien.  Tarinan edetessä Karhu Murhisen elämä etenee lapsuuden leikeistä vanhuuden seesteisyyteen. Nopeasti sykkivä sydän väsyy ja vanhenee ja lopulta lakkaa kokonaan lyömästä.

Vaikka kirjassa on paljon Maukalle ja Väykälle ominaista hullua huumoria ja hassuttelua, poikkeaa Karhu Murhisen tarina muista Maukka ja Väykkä kirjoista koskettavuudellaan. Olen lukenut Karhu Murhisen elämästä ääneen eskareille mutta myös nuoremmille. Sopii hyvin ääneen luettavaksi.

Timo Parvela: Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen
Kustantaja: Tammi
Kotimainen satukirja. 125 sivua.

Uskalla olla kiltti - Pekka Töpöhäntä

Jokaisen lapsen perusoikeuksiin tulisi kuulua  mahdollisuus saada elää hyväksyttynä juuri sellaisena kuin on, ilman erilaisuudesta johtuvaa kiusaamista.  Lastenkirjallisuuden klassikoiden keskuudessa  ehkä tunnetuin kiusaamista, erilaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä käsittelevä kirja on Pekka Töpöhäntä. 

Pekka on todellakin erilainen kuin muut Uppsalan kissat; hännätön ja maalainen mutta erityisesti myös lempeä, myönteinen ja kaunaa kantamaton. Monni ei voi sietää Pekkaa ja kiusaa häntä lukuisin eri tavoin saaden muutkin katukissat kiusaamiseen mukaan. Pekka puolestaan näyttää omalla esimerkillään, että kiltti ja hyväntahtoinen voi olla rohkea ja pitää myös muiden kiusattujen puolta.

Ilkeän Monnin vanavedessä kulkevat kaksi tyhmää kissaa; Pilli ja Pulla. Pilli ja Pulla ovat riippuvaiset toisistaan ja ilman toinen toistaan ne ovatkin todellisuudessa aikamoisia pelkureita.  Luin juuri taannoin jostain viisaan lauseen, että suurin ongelma ei ole Monni, vaan kaiken maailman Pillit ja Pullat, jotka pelkurimaisesti ja populistisesti ovat yllytettävissä mihin tahansa hirveyksiin.

Ensimmäinen Pekka Töpöhäntä -kirja julkaistiin vuonna 1939, II maailmansodan ollessa käynnissä. Pekka Töpöhäntä on ns. avainromaani, eli eläinhahmoille löytyy vastineita todellisesta elämästä. Monnin on tulkittu olevan allegoria Saksalle, Hitlerille, Mussolinille ja yleisesti  akselivalloille. Hahmoille on etsitty (ja löydetty) myös vastaavuuksia kirjailija Gösta Knutssonin lähipiiristä Uppsalan ja Tukholman yliopistolta.

Entä mitä annettavaa Pekka Töpöhännällä on nykyajan lapselle?

Muutama vuosi sitten ilmestyi neljä ihka uutta Pekka Töpöhäntä –kuvakirjaa. Hännättömän kissan uudet seikkailut perustuvat Gösta Knutssonin alkuperäisiin tarinoihin. Uusi kuvitus päivittää klassikkohahmon tähän päivään.  Rakastetun kissan tarinoissa pohditaan sadun keinoin jokaiselle lapselle tärkeää asiaa eli miten tärkeää onkaan olla toisille kiltti.  Ilkeä Monni saa jälleen pitkän nenän ja Pekka selviää hurjimmistakin seikkailuista turvallisesti takaisin oman maitokupin äärelle. Näissä uusissa kirjoissa Pekka Töpöhäntä –tarinoiden ajaton viisaus ja seikkailumieli päivittyvät kielellisestikin jälleen uusille lukijasukupolville.

Kiusaamista esiintyy jo varhaiskasvatuksessa, se vain jää usein tunnistamatta.  Alle kouluikäisten lasten vuorovaikutustaidot ovat vasta kehittymässä, eivätkä lapset vielä ole omaksuneet kiusaajan, kiusatun tai peesaajan toimintatapoja. Näiden toimintatapojen ja -mallien omaksumiseen on siis varhaiskasvatuksessa se `tuhannen taalan paikka` vaikuttaa . 

Onko sinulla vinkkejä  muista hyväksi havaituista tunnetaitoja tukevista satukirjoista?

Keskusteltavaksi lasten kanssa:

Monnin, Pillin ja Pullan sekä Pekka Töpöhännän keskinäisissä väleissä on paljon aineistoa kiusaamisen käsittelyyn. Miksiköhän se Monni ei tykännyt Pekasta, miksi Monni oli Pekalle niin ilkeä, vaikkei edes vielä tuntenut kunnolla Pekkaa..  

Erityiseksi aiheen käsittelyn kannalta Pekka Töpöhäntä -tarinat tekee Pillin ja Pullan olemassaolo. Ei riitä, että kiusaamista tarkastellaan kiusaajan ja kiusatun näkökulmasta, vaan tehdään näkyväksi myös seuraajien ja hiljaisten hyväksyjien rooli.  Entäs jos Pilli ja Pulla eivät olisi auttaneet Monnia, mitä sitten olisi tapahtunut..

MLL:n lisämateriaalia aiheesta pienet lapset ja kiusaaminen:

https://www.mll.fi/ammattilaisille/varhaiskasvattajille/kiusaaminen-paivakodissa/ 

Ladattavat materiaalit; Kiusaavatko pienet lapset -julkaisu ja Mielenlukutaitoa. Opas turvallisen päiväkotiryhmän rakentamiseen.

https://www.mll.fi/ammattilaisille/varhaiskasvattajille/kiusaaminen-paivakodissa/paivakotirauha/paivakotirauhan-aineistot/

Ladattavat materiaalit; Päiväkotirauha -lautapeli, Kaikille kaveri päiväkodissa. Materiaalia vanhempainiltaan.

Pekka Töpöhäntä – Uskalla olla kiltti. Gösta Knutssonin alkuperäisten tarinoiden mukaan. Gummerus 2015.

Kaupunkiretki - lastenrunoja

Poutapilvi ei satele

Kirjatoukka ei matele

Jo kirjaston pihalla, hän pyrähtää juoksuun.

-äkkiä kirjojen tuoksuun!

Kaupunkiretki -runokirjassa  riimitellään erilaisia kaupunkipaikkoja. Lasten kanssa kirjaa lukiessa voidaan vaikka yhdessä koittaa keksiä, että  mistäs kaikesta se kaupunki oikein koostuukaan, mitä kaupungeista löytyy tai pitää löytyä, mikä on tuttua, mikä vierasta.  Keksimisen avuksi voi aikuinen kysellä vaikka vanhempien ammateista; löytyisikö sitä kautta kaupunkiin kuuluvia paikkoja ja asioita.

Kaupunkiretkessä omat runonsa ovat rakennuksista saaneet mm. paloasema, uimahalli, ravintola, kirjasto, elokuvateatteri, pankki, posti, kirkko, päiväkoti ja sairaala…. Rakennusten lisäksi runoja on myös kaupunkirakenteeseen kuuluville yhteistiloille kuten torille, urheilukentälle ja puistoille sekä liikenteelle ja erilaisille kaupunkiin kuuluville kulkuvälineille.

Runokirjasta tekee mielenkiintoisen, että aiheessa mennään  kirjasto  ja kukkakauppa -idylliä syvemmälle  kaupunkirakenteeseen. Omat riimit löytyvät myös lapsille vähän ehkä äkkipäätä vieraammille kaupunkirakenteen asioille, kuten satamalle, kaatopaikalle, jätevedenpuhdistamolle tai viemäröinnille. 

Mitä pitkin vesi virtaa

kaikkiin meidän taloihin?

Mitä pitkin sähkö kulkee

noihin katuvaloihin?

Vesijohdot, kaapelit,

putket tarvitaan,

että kaikki kaupungissa,

saadaan toimimaan.

Niinhän tässä elämässä

monta kertaa käy:

kaikenlaista tapahtuu,

vaikkei  sitä näy.

Jukka Itkosen tuotanto käsittää yli 30 teosta; runoja ja proosaa, lapsille ja aikuisille. Onko lasten ja aikuisten runon välillä ylipäätään jyrkkää rajaa? Pitäisikö olla? Siitä on Itkonen uutterasta koettanut ottaa selvää. Kaupunkiretken huikean houkuttava kuvitus on Matti Pikkujämsän. Kustantaja Kirjapaja (2011).

Kaupunkileikki ;

Teippaa maalarinteipillä (tai washi-paperiteipillä jos sellaista on käytössä, jesari ja sähkärinteipit saattavat jättää hankalia liimajälkiä) lattian pari korttelia ja katua ja siirry sivuun seuraamaan, että miten leikki lähtee eteenpäin.  Kaupunkia voi siitä sitten vähitellen lähteä kasvattamaan lisäämällä vaikka puistoja (vihreästä huovasta leikattuja paloja lattiaan), joki (no sitä sinistä huopaa tähän sitten),  parkkipaikkoja  ja rakennuksia. Teiden varsille tarvitaan levennyskohtia bussipysäkkejä varten ja suojateitäkin on hyvä  rakentaa sinne tänne.

Lähde; cafe-veyafe.com

Rakennuksia voi  tehdä helposti  vaikka maitotölkeistä tai pahvilaatikoista maalaamalla tai päällystämällä.  Rakennusten muotoihin saa vaihtelua yhdistämällä erikorkuisia purkkeja maalarinteipillä toisiinsa.  Mistä tunnistaa sairaalan, entä paloaseman, miten POLIISI kirjoitetaan? Mikä voisi olla pankkirakennuksen tunniste? Välillä voidaan palata kaupunkiretki-kirjan äärelle tsekkaamaan, että mitähän meidän kaupungista vielä puuttuu.

Maitotölkkitaloille on olemassa  valmiita vapaasti tulostettavia pohjia  esimerkiksi  täällä.

Hetken kuluttua kaupungin ydinkeskustassa ajetaan ehkä formulakisaa, laitakaupungilla rakennetaan legoilla aitausta eläintarhalle, nukkekodin asukkaat piipahtavat kaupungissa työssä  ja ostoksilla ja viereisessä junarataverkostossa kulkevat junat pysähtyvät myös kaupunkileikin juna-asemalla. Ehkä. 

Tätä kaupunkia ei varmasti rakenneta päivässä, mutta ei se myöskään ole ikuinen. Kaupunkirakennetta täytyy ajoittain huoltaa, maalarinteippi saattaa repsahtaa ja lattiaan teipatut huovat estävät vesipesun. Viimeistään lattianvahauskoneen alta pitää kaupunki purkaa teippejä myöden.

PS: Onko hyviä vinkkejä miten ne viemärit ja vesijohdot saadaan leikkiin mukaan, kun tylsät aikuiset eivät suostu irrottamaan lattian muovimattoa..

PS2:  Keitä siellä kaupungissa sitten asuu?  Kaupunkiretken jälkeen  sopii riimitellä kaupungin kerrostalon moninaisista asukkaista Avain hukassa  -kirjan myötä. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiapalkinnolla viime vuonna palkitussa kuvakirjassa  esitellään kerrostalon erilaisia koteja ja moninaisia asukkaita samalla kun etsitään kadonnutta kotiavainta. Kuvituksessa on  (Kaupunkiretken tavoin)  paljon yksityiskohtia ja tutkittavaa, eli dokumenttikamera päälle jos sellainen on käytettävissä.

Kaupunkiretkellä ovat käyneet myös mm. Luettua elämää, Lastenkirjapino, Värikäs päivä, Lastenkirjahylly sekä Sininen keskitie

Kirjojen kansikuvat; Kirjapaja ja Kustantamo S&S

Ihanaa kun pelottaa?

Latte-siili -kirjat ovat perinteisiä eläinsatuja, joissa pieni mutta rohkea siili ystävineen tarttuu toimeen kun ystävät tai ympäristö ovat vaarassa. Siili ei sankariksi mitenkään erityisesti halua tai pyri, mutta pelosta ja jännityksestä huolimatta tarjoaa apuaan silloin kun sitä jossain tarvitaan.

Latte-siili ja vesikivi aloittaa kirjasarjan.  Latte-siilin kotimetsä on kuolemassa kuivuuteen, koska karhukuningas on ryöstänyt Taimenjärven pohjasta vesikiven.  Pieni urhea siili päättää lähteä etsimään kiveä takaisin. Matka karhukuninkaan maahan kulkee läpi susien ja ilvesten valtakuntien. Tarina noudattaa perinteisen eläinsadun tapaa eli sankari selviää kohtaamistaan vaaroista ennen kaikkea omalla neuvokkuudellaan. Se on myös perinteinen sankaritarina, jossa pieni olento rohkeudella ja voimiaan säästämättä pelastaa oman kotimetsänsä tuholta. Tarina on myös kertomus uskollisuudesta, ystävyydestä, seikkailusta, vaaroista ja taistelusta luonnon säilymisen puolesta. 

Latte-siili kirjat ovat ilmestyneet Saksassa 50-luvulla ja siellä kirjat ovat useamman sukupolven

yhteistä klasssikkomateriaalia. Suomeksi Latte-siilin seikkailuja alettiin julkaista vasta viime vuosikymmenellä. Kielellisesti ja tarinallisestihan kirjat ovat edelleen ihan täydessä terässä, eikä siilin pitkä ikä tunnu tekstin vanhuutena. Kirjat ovat ajankohtaisempia kuin koskaan. Siilin suomalainen tuleminen pohjaa ajattomien tarinoiden lisäksi uudelle houkuttavalle kuvitukselle.  Jos ei tietäisi, voisi kuvitella kirjan olevan aivan tuoreeltaan tehty.

Koska ja kenelle:

Löytöretkellä Piilomaassa -blogissa sanotaan osuvasti, että Lattesiili -kirjojen lukemiselle on hyvä hetki sitten kun Vaahteratupa-kirjat on luettu. Tällöin eläinseikkailujen jännittävyys kasvaa asteittain.

Meillä luettiin Latte-siilin seikkailuja 3-5 -vuotiaiden kanssa. Jännittävän ensimmäisen lukukokemuksen jälkeen lapset äänestivät Latte-siilin jatkoon eli tarina ei jännittävyydestään huolimatta ollut kuitenkaan liian pelottava. Sillä kovasti jännittäviähän nämä Latte-siilin seikkailut ovat. Siksi en lähtisi lukemaan Latte-kirjoja heti uuden ryhmän kanssa, vaan vasta kun ryhmänä ollaan totuttu lukemaan ja kuuntelemaan kokonaisia kirjoja ja tarinoita. Eskareiden lepo- ja lukuhetkiin saavat Latte-kirjat täältä vahvan suosituksen.

Keskusteltavaksi:

Kirja voi toimia hyvänä pohjustuksena  keskusteluille jännityksestä, peloista ja rohkeudesta. Latte-siili on loistoesimerkki  rohkeudesta. Rohkea ei ole se joka ei pelkää, vaan  todella rohkea on se, joka pelosta huolimatta toimii.

Luontokasvatus laajenee ympäristökasvatukseksi

Perinteinen luontokasvatus on iso osa varhaiskasvatusta ihan jo lasten luontaisen uteliaisuuden innoittamana. Vaan miten päästä etenemään perinteistä luontokasvatusta pidemmälle  ympäristökasvatukseen, jossa tavoitteena on kasvatuksen ja opetuksen keinoin kasvattaa lapsista ympäristötietoisia, vastuullisia ja kestävään kehityksen arvoihin sitoutuneita yhteiskunnan toimijoita, jotka osaavat toimia luontoa kestävästi kehittäen niin ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti kuin kulttuurillisestikin.  

Latte-siili ja vesikivi -kirjan lukeminen kannattaa hyödyntää osana luonto- ja ympäristökasvatusta. Vesikivikirjassa metsä  näyttäytyy juuri ekologisena, sosiaalisena ja kulttuurisena eläinten elinympäristönä. Tärkein luonnonvaramme on vesi. Mihin vettä tarvitaan, mistä se tulee hanaan, mitä vedelle tapahtuu talvella? Miten vettä voi suojella?

Haluatko saada lisää vinkkejä ulkona oppimisesta, ympäristökasvatuksesta ja kestävän elämäntavan opettamisesta ja materiaaleista?

MAPPA.fi on materiaalipankki, josta löytyy materiaaleja eri ikäryhmille ja eri käyttötarkoituksiin. Materiaaleja voi selata esimerkiksi aiheen, oppiaineen tai suosittujen hakujen mukaan. MAPPA.fi -portaalissa on mukana yli 100 materiaalin tuottajaa ja portaalia hallinnoi Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto ry.

Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY.fi) sivuilta löytyy oppimateriaaleja päiväkodin tai koulun ympäristökasvatuksen tueksi. 5-7 -vuotiaille suunnatun  Nökön matkassa puuhakirjan tehtävät käsittelevät kestävää kuluttamista, lajittelua, ilmanlaatua, ilmastoa ja energiaa. Puuhakirja on tulostettavissa osoitteesta; https://www.hsy.fi/fi/opettajalle/Sivut/default.aspx

Teemaan sopivaa musiikkia:

Piilometsän säveliä levyllä matkataan Piilometsän uumeniin, missä eläinystävykset seikkailevat laulaen, leikkien ja tanssien. Erityisen mainiosti kirjan lukemisen yhteyteen sopii Tiheässä, pimeässä -laulu. Piilometsän säveliä on musiikki- ja kulttuurikeskus Verson julkaisu.